Ergonomisella työaikasuunnittelulla tukea ikääntyvän työntekijän työhyvinvointiin

Anu Hukka, sairaanhoitaja (YAMK), ja Miia Mäkelä, sairaanhoitaja (YAMK)

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää työvuorosuunnittelun työnkuormittavuutta ennen työaikalakia 1.1.2020 ja sen jälkeen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymässä, Siun sotessa. Kehittämisprosessin tavoitteena oli tuottaa tietoa kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen esimiehille ergonomisen työvuorosuunnittelun vaikutuksista. Keräsimme keskeisimmät tiedot aiheesta ja teimme Power Point -ohjelmalla tietopaketin esimiesten käyttöön. Tämän lisäksi rakensimme kehittymissuunnitelman keinoista, jolla työvuorojen kuormittavuus voitaisiin poistaa.

Uusi työaikalaki tuli voimaan 1.1.2020 ja toi muutoksia työvuorosuunnitteluun. Keskeisin muutos sosiaali- ja terveysalalla koskee jaksotyöhön liittyvää vuorokausilepoa. Lain muutoksessa lepoaika nousi yhdeksästä tunnista, 11 tuntiin. Lain muutoksen jälkeen myös peräkkäisten yövuorojen määrä on vähennetty seitsemästä yövuorosta viiteen. Vuoden alusta työvuorot on suunniteltu ergonomisista työvuorosuunnittelua käyttäen.

Työvuorosuunnittelulla voidaan vaikuttaa henkilöstön jaksamiseen yksilönä ja työyhteisön jäsenenä. Ergonomisella työvuorosuunnittelulla voidaan parantaa hoitajien työssäjaksamista ja työtyytyväisyyttä. Ergonomisen työvuorosuunnittelun on todettu parantavan hoitajien unta ja vireyttä vapaa-ajalla sekä työssä. Lisäksi sen on koettu parantavan terveyttä ja helpottavan sosiaalista elämää. Keskeisin hyöty ergonomisesta työvuorosuunnittelusta on riittävä lepo- ja palautumisaikojen toteutuminen. Oikea rytmi työvuoroille olisi, aamuvuoro, iltavuoro, yövuoro ja sen jälkeen kaksi vapaata. Oikea kiertosuunta takaa riittävät lepoajat työvuorojen välissä. Opinnäytetyön tietopohjaan perustuen teimme Power Point -ohjelmalla tietopaketin, joka sisältää tietoa ergonomisesta työvuorosuunnittelusta ja sen vaikutuksista terveyteen.

Alkukartoitusaineisto haettiin Titania työvuorojensuunnitteluohjelmasta ennalta sovituista työvuoroyksiköistä ja listoilta. Saatuja kuormitustietoja vertailtiin ennen ja jälkeen työaikalakia. Voitiin todeta, että työaikalain muutoksella oli positiivisia vaikutusta työaikojen kuormittavuuteen. Työvuoroista johtuva työn kuormittavuus oli vähentynyt.

Työnkuormittavuuden vertailu vuosina 2019 ja 2020

Esimiesten kanssa järjestettiin kaksi kokousta. Covid-19 viruksen aiheuttaman pandemian vuoksi järjestimme tilaisuudet Teamsin välityksellä turvallisuuden takaamiseksi. Ensimmäinen kokous järjestettiin, tietopaketin arvioimiseksi, jossa pyydettiin palautetta tietopaketin sisällöstä. Toisessa kokouksessa kerättiin kehittämissuunnitelmaan keinoja, joilla voitaisiin pienentää työvuoroista aiheutuva kuormitusta esimiehen näkökulmasta.

Kehittämissuunnitelma rakennettiin esimiesten keskustelun pohjalta. Esille nousseita asioita oli ergonomisen työvuorosuunnittelun käyttöön ottaminen ja noudattaminen säntillisesti. Henkilöstöresurssin nostaminen, jolla mahdollistettaisiin kääntävien vuorojen käyttö sekä ikääntyvien työntekijöiden tukeminen ja työnräätälöiminen yksiköllisesti. Osa-aikaisille työajan lyhennyksen antaminen kokonaisina päivinä, jolla turvataan palautuminen työstä. Resurssisuunnittelijan tekemään listaan muutoksia tekee vain suunnittelija esimiesten pyynnöstä. Siun sote on siirtymässä uuteen työvuorosuunnittelu ohjelmaan vuonna 2021 jolloin työvuorojen suunnittelu automatisoituu.

Kehittämissuunnitelma työvuorojen aiheuttaman kuormituksen vähentämiseksi

Opinnäytetyön tulokset osoittavatettä työaikalain muutos 1.1.2020 vaikutti työvuorojen kuormittavuuteen positiivisesti. Huolestuttavinta oli se, ettei voimakas ylikuormitus poistunut kokonaan. Kehittämissuunnitelman käyttöönoton avulla on mahdollista saada voimakas ylikuormitus vähennettyä henkilöstön työvuorosuunnittelusta.

Tämä blogi perustuu ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-opinnäytetyöhön, joka kokonaisuudessaan löytyy Theseuksesta.

Käänteismentorointi jatkuvan ammatillisen kehittymisen keinona korkeakouluissa

Outi Sulopuisto, fysioterapeutti (YAMK)

Opinnäytetyöni tarkoitus oli tutkailla käänteismentorinnin potentiaalia jatkuvan ammatillisen kehittymisen keinona korkeakouluissa, eritoten digitaitojen oppimisen apuna. Toimeksiantajana oli Kärntenin AMK:n didaktiikkakeskus. Prosessi toteutettiin Joanna Briggs instituutin integratiivisen kirjallisuushaun protokollaa mukaillen niin, että data transformoitiin ennen kategorisointia (convergent integrated approach). Analysoitavia artikkeleita kertyi kahdeksan. Opinnäytetyön kaksi kysymystä koskivat yhtäältä käänteismentoroinnin hyötyjä mentoroitavan korkeakouluopettajan näkökulmasta ja toisaalta onnistuneen käänteismentoroinnin keskeisiä osatekijöitä. Tuotoksena oli infografiikka onnistuneen käänteismentorointiohjelman keskeisistä komponenteista. Opinnäytetyöni kuuluu aikuisoppimisen piiriin, minkä teorioissa esitetyt aikuisoppijan piirteet nousivat selkeästi esiin myös kirjallisuuskatsauksen tuloksissa.

Ensimmäiseen kysymykseen saadut vastaukset mentoroitujen opettajien kokemista hyödyistä olivat hyvin kontekstisidonnaista, joten niiden yleistämisessä tulee olla varovainen. Toisaalta löydökset sopivat osittain hyvin yhteen aikuisoppimisen teorioissa esitettyjen asioiden kanssa. Käänteismentoroinnin koettuja hyötyjä olivat palautteen saamisen mahdollisuus, avun saatavuus, ajankäytön tehokkuus ja suhde opiskelijoihin. Digitaitoihin liittyviksi hyödyiksi mainittiin lisääntynyt helppous käyttää tietokoneita, lisääntynyt itsevarmuus tietotekniikan kanssa, tietotekniikan integroiminen opetukseen ja lisääntyneet digikompetenssit. Opettajana kehittymiseen liittyvät komponentit olivat oman henkilökohtaisen pedagogiikan kehittäminen ja uudet ideat. Mentoroitavan opettajan kokemat hyödyt riippuivat paljon hänen tarpeistaan oppijana ja opiskelijamentorin kyvyistä vastata tarpeisiin.

Onnistuneen käänteismentoirointiohjelman keskeisiksi komponenteiksi muotoutui kolme kategoriaa: valmistelut, optimaalisen oppimisen näkökulmat ja mentorointisuhteen aspektit. Valmisteluvaiheessa tärkeäksi nähtiin tavoitteiden asettaminen, mentoroitavan opettajan ja mentoriopiskelijan yhteensopivuuden varmistaminen, mahdollisten esteiden kartoittaminen ja mentorointiohjelmaa tukevien rakenteiden varmistaminen. Optimaalisen oppimisen osatekijät olivat aika, yksilöllisyys ja oppimissisältöjen aiheellisuus. Mentorointisuhteen kulmakiviä olivat kommunikaatio, suhteen luonne, asenne ja motivaatio sekä mentorointistrategiat.

Esille nousseet onnistuneen käänteismesntoroinnin osatekijät vaikuttavat sopivan hyvin yhteen eräiden aikuisoppimisen teoreettisen näkökulmien kanssa, kuten asiayhteydessä oppiminen. Myös oppijan tarpeista nousevat oppimissisällöt mainittiin useasti: yhtäältä tämä tarkoitti oppimissisältöjen sopimisesta oppijalähtöisesti, toisaalta myös tarpeen tullen nopeata sopeutumista muuttuneisiin tarpeisiin.  Mielenkiintoinen löydös oli myös huomio oppimistilanteiden yksityisyydestä, ja kuinka sen koettiin edistävän oppimista.

Optimaalisen oppimisen osatekijöistä haluaisin korostaa aikaa, sillä ilman sen järjestämistä ei oppimista tapahdu. Yhtäältä ajanpuutetta valiteltiin oppimisen estäjänä, toisaalta se nähtiin järjestelykysymykseksi. Säännöllisten tapaamisten sopiminen mainittiin keinona varmistaa oppimisen edistyminen. Voidaan olettaa, että ainakin tietyntyyppisille oppijoille tämä on helpompaa kuin löytää aikaa itseohjautuvasti. Säännölliset tapaamiset voidaan myös tulkita erääksi organisationaalisen tuen tyypiksi.

Opinnäytetyöni tulosten pohjalta käänteismentorointi vaikuttaa varteenotettavalta mahdollisuudelta olla osa digitaitojen oppimista korkeakouluopettajille – toimeksiantajani tapauksessa eritoten sivutoimisille opettajille. En vertaillut käänteismentorointia muihin keinoihin, joten sen paremmuudesta ei voi tältä pohjalta tehdä johtopäätöksiä. Toisaalta oppimissisältöjen ei myöskään tarvitse liittyä digitaitoihin, vaan kyseeseen voivat tulla muutkin teemat, kuten esimektyöntekijöiden moninaisuus.

Kun kyse on oppimisesta, on tärkeätä muistaa olla tuijottamatta ainoastaan kronologista ikää. Yksilöstä riippuen oppimiseen liittyvät kokemukset voivat olla hyvin erilaisia, mikä heijastuu ihmiseen oppijana. Työelämässä on syytä kiinnittää huomiota organisaation oppimisilmapiiriin ja muistaa oppijoiden moninaisuus. Nyt ja tulevaisuudessa on tarpeellista pitää huolta ikääntyvien työntekijöiden realistisista mahdollisuuksista pitää työn vaatimat (digi)taidot ajan tasalla!

Teksti perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön, joka löytyy kokonaisuudessaan Theseuksesta

Työn ja muun elämän yhteensovittaminen työuran eri vaiheissa – esimiehen näkökulma

Anu Hirvonen (sairaanhoitaja YAMK)

Opinnäytetyön aihe nousi esiin Siun sotessa toteutetuista Mitä Siulle kuuluu -kyselyjen tuloksista. Lisääntyvä määrä kyselyyn vastanneista työntekijöistä kokee työn vievän liikaa aikaa muulta elämältä. Näihin tuloksiin nähden haluttiin lähteä selvittämään työn ja muun elämän yhteensovittamista esimiesten näkökulmasta. Liikkeelle lähdettiin tiedon tuotannosta eli ensimmäisenä tehtävänä oli tuottaa tietoa siitä, mitkä tekijät edistävät tai estävät esimiehiä yhteensovittamaan työntekijöiden työtä ja muuta elämää työuran erivaiheissa. Toisena tehtävänä oli tuotetun tiedon perusteella kehittää malli, jonka avulla esimiehet valmistautuvat yhteensovittamaan työntekijöiden työtä ja muuta elämää. Koska kyseessä oli ikäosaamisen kehittämisen ja johtamisen ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto, otettiin opinnäytetyössä ikäosaaminen huomioon työuran näkökulmasta. Tavoitteena oli vahvistaa ja selkiyttää esimiesten valmiuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen työuran erivaiheissa kehittämällä heille työkalu. Tämän tarkoituksena on parantaa työntekijöiden työn ja muun elämän yhteensovittamisen kokemusta.

Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisen kehittämistyön viitekehyksessä. Esimiesten osallistaminen tapahtui työpajoissa syksyllä 2019. Näissä työpajoissa kerättiin tietoa puolistrukturoidulla teemahaastattelulla työtä ja muuta elämään edistävistä ja estävistä tekijöistä sekä esimiesten tarpeista yhteensovittamisen työkaluiksi. Toiset työpajat järjestettiin keväällä 2020, jolloin kehitettiin puheeksi ottamisen mallin sisältö työn ja muun elämän yhteensovittamiseksi. Poikkeusolojen takia nämä työajat järjestettiin Teamsin kautta.

Esimiesten mielestä työn ja muun elämän yhteensovittamisen edistäviä tekijöitä ovat hyvä lähijohtaminen ja resurssisuunnittelu. Estävinä tekijöinä esimiehet nostivat esiin työntekijään liittyvät erilaiset tekijät sekä organisaation tuomat haasteet kuten esimerkiksi viestinnän. Lisäksi resurssisuunnittelu koettiin ajoittain estävänä tekijä. Eri työuran vaiheissa olevien haasteet työn ja muun elämän yhteensovittamisessa nousivat haastatteluissa esiin, vaikka esimiehet eivät suoraan osanneet nimetä ja yhdistää niitä työuraan ja sen vaiheisiin. Saatujen tulosten perusteella lähdetiin kehittämään esimiehille toimintamallia, jonka avulla heidän valmiuksiansa työn ja muun elämän yhteensovittamiseen vahvistetaan. Työkaluksi nousi puheeksi oton malli.

Puheeksi ottamisen mallin kehittämisessä käytettiin pohjana Mick:n kehittämää puheeksi ottamisen mallia, jonka vaiheet nimettiin uudelleen ja sisältö rakennettiin työn ja muun elämän yhteensovittamisen näkökulmasta. Puheeksi ottamisen malli ohjaa esimiehiä selvittämään oman yksikön mahdollisuuksia sovittaa yhteen työntekijöiden työtä ja muuta elämää. Malli sisältää kuusi eri vaiheitta, mitkä ohjaavat esimiehiä valmistautuman asian puheeksi ottoon ja keskustelun etenemisessä. Mallissa vaiheissa ohjataan puheeksi oton kirjaamisen yhtenäiset käytännöt.

Opinnäytetyön tulokset tukevat olemassa olevaa tietoa työn ja muun elämän yhteensovittamisen haasteista esimiesten näkökulmasta. Siun sotessa on yhteisiä käytäntöjä työn ja muun elämän yhteensovittamiseen, mutta niiden tiedottamista tulee lisätä. Esimiehet tarvitsevat keskijohdon tukea ratkaisujen löytämiseen. Myös työurajohtamisen osaaminen on aihe, jota esimiesten tulee jatkossa vahvistaa.

Teksti perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön, joka löytyy kokonaisuudessaan Theseuksesta.

VUOROTYÖLÄISEN UNITERVEYS

Välineitä ikämoninaiseen esimiestyöhön työntekijöiden uniterveyden edistämiseksi

Leena Laasonen, sairaanhoitaja (YAMK)

Ikääntyvien työntekijöiden määrä kasvaa väestön ikääntyessä ja työyhteisöt ikämoninaistuvat. Ikääntymisen vaikutusten, uniterveyden merkityksen ja ikämoninaisuuden ymmärtäminen yhteisön voimavarana on entistä tärkeämpää. Työhyvinvointiin liittyy läheisesti uniterveys, jonka osaamisen vahvistaminen mahdollistaa työhyvinvoinnin lisääntymisen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli työhyvinvoinnin lisääminen vahvistamalla esimiesten tietoutta vuorotyöläisen uniterveydestä. Tehtävinä oli peilata aiempiin tutkimuksiin pohjautuvaa kirjallista tietoa Sleep Well- Work Well (Uni, Aivot ja Työ) -hankkeessa saataviin tuloksiin sekä kehittää esimiestyön tueksi työkalu uniterveyden puheeksi ottamiseen. Tiedonhankinnan menetelminä olivat osallistuva havainnointi hankkeen kehittämistiimissä, havaintopäiväkirja, tutkimuksiin pohjautuvan tiedon hakeminen ja sekä kysely hankeorganisaatioiden esimiehille. Monipuolinen menetelmien käyttö lisäsi tulosten moninäkökulmaisuutta.

Kehittämistoiminnan tarve nousi työelämälähtöisesti ja se tähtää työhyvinvoinnin lisäämiseen. Uniterveyden tietoisuuden lisääminen ja puheeksi ottamisen polun selkeyttäminen nousivat kehityskohteeksi. Tuotokseksi muotoutui ”Ota puheeksi uniterveys” -työkalu, joka on toimintamalli uniterveyden puheeksi ottamiseen. Se on selkeä ja helppo työkalu käytettäväksi ikämoninaistuvissa työyhteisöissä jokapäiväisessä esimiestyössä. Sen avulla voi saada oivalluksia uniterveydestä ja mahdollisuuksista, joihin voi toiminnallaan vaikuttaa. Puheeksi ottamisen mallintamisen avulla esimies saa käyttöönsä työnsä hallintaa vahvistavan työkalun, jota hän voi käyttää keskustelun tukena ottaessaan uniterveyden puheeksi työntekijän kanssa. Tutkimustyötä työhyvinvoinnista tehdään aiempaa enemmän ja muuttuva työ edellyttää entistä toimivampien ratkaisujen löytämistä.

Yhtenä tiedontuotannon välineenä toiminut kysely kohdentui hankeorganisaation esimiehille. Tulokset osoittivat, että uniterveysasioiden esille ottamiseen sopivana tilanteena pidettiin kehityskeskusteluja, säännöllisesti toteutettavia kyselyjä vuorotyöläisille, tyhy-päiviä, kuukausipalavereita sekä työyhteisön arkisia keskusteluhetkiä. Myös sairauspoissaolojen yhteydessä tapahtuvaa puheeksi ottamista pidettiin tärkeänä. Uniterveystiedon osuus työyhteisöissä on vähäistä, mutta se koetaan tärkeäksi kehittämisen kohteeksi, kuten uniterveyden puheeksi ottamisen toimintamallien luominenkin. Uniterveyttä edistävien keinojen löytäminen ja asiantuntijapalveluiden lisääminen koettiin merkitykselliseksi ja työhyvinvoinnin kokonaisuutta edistäväksi. Asiantuntijapalveluita uniterveyden tukemisessa esim. työterveyshuoltoa, ravitsemusterapeuttia, fysioterapiaa ja työyhteisöjen kehittämisasiantuntijoita ei juurikaan hyödynnetä. Uniterveyden ja työhyvinvoinnin edistäjänä toimivat aiempaa enemmän myös uuden teknologian mahdollisuudet. Uniterveysteknologian sovellusten ja unen laatua, määrää ja syvyyttä osoittavien laitteiden, kuten älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden käyttö nähtiin kehitettäväksi osa-alueeksi. Uniterveyskyselyjen teettäminen ja firstbeat hyvinvointianalyysin hyödyntäminen sekä selkeä ohjauksen prosessi nähtiin myös kehityskohteina.

Ergonominen työvuorosuunnittelu, 11 tunnin vuorovälit ja ykköstyöpäivien välttäminen vuorosuunnittelussa nähtiin vuorotyötä tekevien palautumista edistäviksi. ”Ota puheeksi uniterveys” -toimintamallissa edetään yhteistyössä sovitun tavan mukaisesti. Uniterveyteen liittyvän ongelman havaitsija voi olla työntekijä, esimies, työtoveri tai esimerkiksi työterveyshuolto. Puheeksi ottamisen etenemisen suunnitelmallisuus ja oikea-aikaisuus ovat tärkeäitä prosessin sujuvan etenemisen mahdollistajia. Tulevaisuudessa uniterveysasioiden puheeksi ottaminen työyhteisöissä täytyisi tapahtua ns. matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi uniterveysasiantuntijoiden hyödyntämistä tiedon jakajina työyhteisöissä voitaisiin käyttää laajemmin. Ideaalimallin mukaan siitä muodostuisi yhteisöissä esiin nostettava seikka, jolloin asiaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja alettaisiin ymmärtää se työhyvinvointia lisäävänä tekijänä.

Teksti perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön, joka löytyy kokonaisuudessaan Theseuksesta.

Kotona asuvan ikäihmisen osallisuus ja elämänlaatu

Integroiva kirjallisuuskatsaus

Erja Landström, sairaanhoitaja (YAMK)

Artikkeli perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-opinnäytetyöhön, joka löytyy Theseuksesta: linkki

Opinnäytetyöni toimeksiantajana oli Siskot ja Simot-vapaaehtoisjärjestön KOKEVA-hanke, Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ihmisille.KOKEVA-hanketta toteutetaan vuosina 2018–2021. Se on Sosiaali-ja terveysministeriön Elämänote-ohjelmaan kytkeytyvä hanke. Elämänote-ohjelmassa on tarkoituksena tukea ikäihmisten kotona asumista järjestämällä aktiivista toimintaa ikäihmisen omalla asuinalueella. Hankkeen rahoittaja on Sosiaali-ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, STEA.

Opinnäytetyöni tarkoituksena oli saada uutta tutkimukseen perustuvaa tietoa KOKEVA-hankkeen kehittämiseksi ja tueksi. Tavoitteena oli kuvata tutkimustuloksiin perustuen mitkä tekijät vaikuttavat ikäihmisen osallisuuteen edistävästi ja estävästi ja miten osallisuus vaikuttaa kotona asuvan ikäihmisen elämänlaatuun.Tässä opinnäytetyössä tehtävänä oli valita asianmukainen ja tuore tutkimusaineisto tarkasteltavaksi. Tuloksista saatu tieto on hyödynnettävissä KOKEVA-hankkeen projektityöntekijöille projektien suunnitteluun ja toteutustyöhön.

Integroiva kirjallisuuskatsaukseni sisälsi seitsemän määrällistä tutkimusta ja yhden laadullisen tutkimuksen. Tutkimusartikkelit olivat englanninkielisiä tutkimusartikkeleita vuosilta 2009–2019. Tutkimukset olivat toteutuneet Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Kiinassa, Puolassa, Ranskassa, Suomessa, Iso-Britanniassa ja Italiassa. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva yhdistelmämenetelmä (Mixed Methods). Tässä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen yhdistelmämenetelmässä (MMSR Mixed Methods Systematic Review) yhdistettiin sekä laadullista että määrällistä tutkimustietoa. (Joanna Briggs Institute 2020).

Tulokset osoittivat yksin asuvien, avioitumattomien, masentuneiden ikäihmisten olevan riskissä etääntyä sosiaalisista kontakteista ja siten heikentävän heidän osallisuuttaan ja elämänlaatuaan. Tuloksissa oli havaittavissa, että riittävä toimintakyky, hyvä terveydentila, merkitykselliset sosiaaliset suhteet, aktiivinen elämä ja positiivinen asenne vaikuttavat edistävästi osallisuuteen ja auttavat ikäihmistä elämään laadukasta elämää. Aktiivisuuden ja toimintakyvyn taso on jokaisella ikäihmisellä yksilöllinen, joten voimavaralähtöinen ja yksilöä arvostava lähestymistapa on tärkeää ikäihmisten osallisuuden vahvistamisessa.

Covid-19 pandemiaan liittyvien yli 70-vuotiaiden eristämistoimenpiteiden on huomattu kevään 2020 aikana vaikuttavan epäsuotuisasti yli 70-vuotiaiden hyvinvointiin. Yleiseen keskusteluun mediassa nousi ikäihmisten yksinjääminen ja heidän elämänlaatunsa heikkenemiseen liittyvät seikat. Ikäihmisen elämänlaadun kohentamiseen voivat sekä terveydenhuollon ammattilaiset että vapaaehtoistoimijat yhteisesti luoda uusia elämänlaatua parantavia toimintamalleja.

Jatkotutkimuksia tarvitaan etenkin yksin asuvien ikäihmisten osallisuutta estävien tekijöiden kartoittamiseksi. Toimintakyvyn merkitys ikäihmisen kotona pärjäämisessä on tärkeä ja siihen tulisi suunnata yhä enemmän monitoimijuutta. Heikomman toimintakyvyn omaavien henkilöiden saattaminen lähialueensa palveluiden ja yhteisöllisten toimintojen pariin saattaa vahvistaa osallisuutta edistävien tekijöiden läsnäoloa ikäihmisen arjessa sekä edistää ikäihmisen elämänlaatua. Myönteinen suhtautuminen ja voimavaralähtöinen asenne vanhenemiseen auttaa ikäihmistä pysymään aktiivisena.

Sosiaali-ja terveydenhuollon asiantuntijat sekä vapaaehtoistoimijat voisivat yhteisesti toteuttaa laaja-alaista kuntouttavaa toimintaa ikäihmisten osallisuuden ja elämänlaadun tukemiseksi. KOKEVA-hankkeen ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistäminen hauraiden ja yksinäisyyteen taipuvaisten ikääntyneiden löytämiseksi ja saattamiseksi toiminnan pariin auttaisi ikäihmistä kohti parempaa osallisuutta ja elämänlaatua.

”Ihminen säilyttää sisimmissään nuoruutensa. Ydin ei vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää. Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodostavat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonaisuuden. Näinkin voi vanhuuteen suhtautua.”(Eeva Kilpi)

Ikääntyneiden etäkuntoutuksen eettisyys

Sanna Ermilä, fysioterapeutti (YAMK)

Tämä blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-opinnäytetyöhön, joka löytyy kokonaisuudessaan Theseuksesta: linkki

Opinnäytetyöni aiheena oli ikääntyneiden etäkuntoutuksen eettisyys. Menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus ja aineistoon valitun 14 artikkelin analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa ajankohtaista tietoa siitä, millaista eettistä osaamista tarvitaan erityisesti ikääntyneiden etäkuntoutuksessa nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa. Opinnäytetyön tehtävänä oli toimia osana laajempaa kehittämistoimintaa, sillä sen tuloksista laadittiin toimeksiantaja SotePeda 24/7 -hankkeen opintojaksojen käyttöön yhteenvetokuvio opinnäytetyön tuloksista.

Väestön ikääntymisen ja lisääntyneen kuntoutustarpeen myötä tarvitaan uusia tapoja järjestää kuntoutusta, jotta kuntoutustarpeeseen pystytään vastaamaan. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten ja tehostamistarpeiden takia palveluiden järjestämistä kehitetään ja etsitään tehokkaampia ratkaisuja. Teknologian kehitys mahdollistaa sen, että ikääntyneiden toimintakyvyn turvaamista ja mahdollisimman pitkään kotona asumista voidaan edistää asuinpaikasta riippumatta laadukkaalla ja oikea-aikaisella etäkuntoutuksella.

Sosiaali- ja terveysala perustuu vahvaan eettisyyteen. Palveluiden ja toimintaympäristöjen digitalisoituminen ja etänä tuotettavien palveluiden kuten etäkuntoutuksen lisääntyminen tuo kuitenkin uudenlaista sisältöä ja osaamistarpeita myös eettiseen toimintaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Eettiset näkökulmat pitäisi ottaa kuntoutuksessa huomioon, tapahtuipa se etänä tai kasvokkain. Opinnäytetyön tuloksissa nousivat esille eettiseen etäkuntoutukseen liittyviksi näkökulmiksi turvallisuus, luottamuksellisuus ja yksityisyys, tiedottaminen ja suostumus, osaaminen sekä yksilöllisyys.

Eettiseen toimintaan perustuvassa etäkuntoutuksessa on huomioitava ikääntyneen yksilölliset tarpeet ja toiveet. Ikääntyneen asiakkaan asianmukainen tiedottaminen etäkuntoutuksen käytännöistä ja tekniikasta sekä ikääntyneen suostumus on tärkeää.  Ammattilaisen kuuluu toimia luottamusta herättävästi, tarjottava tutkittuun tietoon perustuvaa kuntoutusta, kunnioitettava ikääntyneen asiakkaan yksityisyyttä sekä pidettävä huolta tietosuojan säilymisestä. Ammattilaisen osaaminen sekä lakien ja ohjeistusten noudattaminen takaavat eettisesti vastuullisen toiminnan.

Ikääntyneiden turvallisuus pitää varmistaa, että heidän tilansa kotona ovat turvalliset eikä esimerkiksi uhkaa kaatumiselle tai tukehtumiselle ole. Ikääntyneen asiakkaan kohdalla etäkuntoutuksen eettiseksi haasteeksi voi nousta se, että hänen kognitiiviset kykynsä ovat heikenneet niin, että hän ei osaa enää etäkuntoutuksen vaatimaa tekniikkaa käyttää tai hän käyttää sitä väärin. Etäkuntoutuksessa on siis huomioitava erityisesti ikääntyneiden kohdalla oikea-aikaisuus. Ikääntyneen pitää kyetä etäkuntoutuksessa käytettävää tekniikkaa käyttämään eikä esimerkiksi muistisairaus saa olla edennyt niin pitkälle, ettei ikääntynyt enää opi tekniikan käyttöä.

Opinnäytetyöni tekeminen osui hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen. Keväällä 2020 koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia kuntoutusta järjestettiin Kansaneläkelaitoksen Kelan ja Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksesta nopealla aikataululla etäkuntoutuksena. Moni kuntoutuksen ammattilainen järjesti etäkuntoutusta vähäisellä kokemuksella, eikä aikaa etäkuntoutuksen kattavaan pohdintaan varmasti ehtinyt olla. On mahdollista, että koronaviruksen aiheuttaman tilanteen kaltaisia poikkeustilanteita tulee jatkossakin.

Usealla sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmällä on omat eettiset ohjeensa. Etäkuntoutuksessa erillisiä eettisiä ohjeita ei ole kuitenkaan vielä laadittu. Etäkuntoutuksen yleistyessä tulevaisuudessa eettisille ohjeistuksille on nähdäkseni tarvetta sekä kuntoutuksen ammattilaisille on koulutettava sekä etäkuntoutuksen toteuttamiseen, että eettisiin näkökulmiin liittyviä asioita.

Kotikuntoutuksella kohti ikääntyneiden aktiivisempaa arkea

Virpi Gröhn, sairaanhoitaja (YAMK) & Karoliina Sutinen, sairaanhoitaja (YAMK)

Artikkeli perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -koulutuksen opinnäytetyöhön, joka löytyy Theseuksesta: linkki  (artikkelikuva: Pixabay)

Monet ikääntyneet haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään ja säilyttää toimintakykynsä ja itsemääräämisoikeutensa omassa arjessaan. Myös valtakunnallisena pyrkimyksenä on, että kotona asutaan erilaisin tukitoimin pidempään ja vältetään siten kallista laitoshoitoa. Sote-uudistuksen, I&O-kärkihankkeen ja Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla -hankkeen (AVOT) myötä kehitetyn Miun aktiivinen arki -toimintamallin tarkoituksena on ollut Siun soten alueella kehittää kotikuntoutusta niin, että asiakkaiden arjen aktiivisuutta lisäämällä toimintakyky säilyy pidempään ja kotona asuminen mahdollistuu kauemmin (Nygren 2018, 11-19). Kotikuntouksen kehittäminen kannattaa, sillä Tilastokeskuksen (2019) mukaan Siun soten pohjoisen kotihoidon alueella yli 75- vuotiaita tulee olemaan vuonna 2030 ennusteen mukaisesti noin 1054 enemmän.

Taustaa

Tämä artikkeli kertoo kotikuntoutuksen juurtumiseen ja tukemiseen liittyvästä kehittämistoiminnallisesta opinnäytetyöstä. Opinnäytetyö on jatkoa Miun aktiivinen arki -toimintamallin jalkauttamiselle, ja se on tehty toimeksiantona Siun soten pohjoisen kotihoidon alueelle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää kotihoidon työntekijöiden toimintaa kuntouttavan toimintamallin käytössä ja tavoitteena kuvata sen juurtumista käytäntöön. Opinnäytetyössä tuotettiin tietoa, miten malli on juurtunut ja minkälaisia haasteita käytännön tasolla on ilmennyt. Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisenä tutkimuksellisena kehitystoimintana. Tutkimusaineisto muodostui kotihoidon yksiköiden vertaisarvioinneista ja kehittämissuunnitelmista, sekä osallistuvista havainnoinneista. Lisäksi esimiehille järjestetyssä osallistavassa työpajassa tuotettiin A3-ongelmanratkaisumenetelmän ja analysoidun aineiston avulla kehittämissuunnitelma toimintamallin juurtumisen tukemiseksi tulevaisuudessa.

Tulosten tarkastelu

Opinnäytetyössä saatujen tulosten mukaan toimintamallin juurtuminen ei ole edennyt seurantajakson aikana vuosina 2018 – 2020. Tällä hetkellä toimintamallin yksittäisiä työvaiheita toteutetaan vielä erillään ja näin ollen toimintamalli ei toteudu vielä suunnitelmallisesti ja juurtumisen tueksi tarvitaan toimenpiteitä koko pohjoisen kotihoidon alueella (Kuvio 1). Juurtumisen ongelmia ja haasteita on nähtävissä sekä organisaatio- että henkilöstötasolla. Vaikka AVOT -hankkeessa pyrittiin kehitettyjen asioiden jatkuvuuden varmistamiseen mm. ohjaus- ja arviointikeskusteluilla (Kukkonen, 2018, 69), juurruttamiseen ei ole ollut käytännössä selkeää suunnitelmaa, vastuuhenkilöitä eikä aikataulua. Prosessin jalkauttamiseksi ja toimintamallin käyttöön kouluttautumiseen ei ole varattu riittävästi aika- eikä henkilöstöresursseja. Toimintamalliin perehtyneiden henkilöiden läsnäolo kentällä olisi voinut auttaa juurtumisen etenemisessä heti hankkeen loputtua. Lisäksi muut menossa olevat muutokset, kuten mobiilikirjauksen ja toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto, ovat vieneet voimavaroja uusien asiakokonaisuuksien sisäistämiseltä.

Kuvio 1. Miun aktiivinen arki –toimintamallin juurtuminen käytäntöön: Pohjoisen kotihoidon vertaisarviointien keskiarvot vuonna 2018 ja 2019 (Siun sote 2019).

Kotikuntoutuksen juurruttaminen osaksi arkityötä vaatii kirjaamisen yhtenäistämistä ja työntekijöiden osaamisen kehittämistä kotikuntoutuksen prosessimaisessa toteuttamisessa. Toimintamallin kehittämisessä tulisi jatkossa huomioida paremmin asiakaslähtöisyys, monialainen yhteistyö, sekä työyhteisön ja toimintatapojen kehittäminen (Kuvio 2). Toimintamallin juurruttamisessa tarvitaan myös jatkuvaa arviointia, muutoksen johtamista ja systemaattista seurantaa. Yksiköiden kehittämissuunnitelmat ovat olleet hyödyllisiä, mutta niissä suunniteltuja asioita ei olla saatu vietyä käytäntöön tarpeeksi hyvin. Opinnäytetyön tuotoksena syntynyt yhtenäinen kehittämissuunnitelma voi olla yksi juurtumisen apuväline, jos sitä tullaan käyttämään suunnitellusti. Sen etuina voidaan nähdä kokeiltavien muutoksien kohdentaminen vastuuhenkilöille ja aikataulun laatiminen asioiden toteuttamiseen sekä päivittämiseen.

Kuvio 2. Kotikuntoutusmallin juurruttaminen.

Parannusta toimintamallin käytössä seurantajaksolla oli tapahtunut niissä asioissa, joihin yksiköiden kehittämissuunnitelmissa oli kiinnitetty huomiota. Tulokset paranivat hoito- ja palvelusuunnitelmien päivittämisessä, toimintakykytulosten hyödyntämisessä asiakkaan kuntoutustavoitteen asettelussa, omahoitajan viikoittaisten käyntien toteutumisessa sekä muiden ammattiryhmien osallistumisessa toimintakyvyn arviointiin. Parhaiten toteutuivat sosiaalisten tukien ajantasaisuus, lääkehoidon suunnitelmallinen toteutuminen ja terveydentilan seuranta, jotka olivat jo ennestään tuttuja asioita.

Tulosten hyödyntäminen

Opinnäytetyöprosessin aikana kehittäminen suuntautui pohjoisen kotihoidon alueelle, mutta opinnäytetyöprosessissa toteutettua alueellista kehittämistapaa, kehittämissuunnitelmaa sekä opinnäytetyön tuloksia voidaan soveltaa jatkossa koko Siun soten alueella. Toimeksiantajalta saadun palautteen mukaan opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää kotikuntoutuksen lisäksi myös muun toiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Lopuksi

Opinnäytetyöprosessin myötä opimme, että ikäosaamisen kehittäminen työelämässä, kuten kotikuntoutuskin, ovat keskeisiä tulevaisuuden kehittämiskohteita. Kaiken aikaa ikääntyvässä yhteiskunnassa myös kotona asuvia ikääntyviä on enemmän, joten tarvitaan laajaa näkemystä, osaamista ja ymmärrystä siitä, miten kotikuntoutuksella voidaan lisätä tavoitteellisesti arjen aktiivisuutta ja sitä kautta viivästyttää kustannuksiltaan kalliiseen laitoshoitoon siirtymistä. Laadukkaalla ja suunnitelmallisella kotikuntoutuksella voidaan lisätä tai ylläpitää ikääntyneen toimintakykyä ja elämänlaatua. Onnistuakseen se vaatii kuitenkin vahvaa tukea organisaatiolta ja muutosta eteenpäin vievien henkilöiden läsnäoloa kotihoidossa. Puolesta tekemisen sijaan on siirryttävä ikääntyneen omia voimavaroja hyödyntävään kuntouttavaan työotteeseen ja jotta siihen päästään, tarvitaan osaamisen kehittämiselle ja uusien toimintatapojen sisäistämiselle riittävät aika- ja henkilöstöresurssit. Kotikuntoutus edellyttää ajattelu- ja asennemuutosta sekä työntekijöiltä että ikääntyneiltä kotihoidon asiakkailta ja heidän omaisiltaan.

Lähteet:

Kukkonen, T. 2018. Tuettu itsearviointi kehittämisprosessissa. Teoksessa Jämsén, A. (toim.) Arvokasta vanhuutta, turvallista arkea. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:48, 66-69. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4018-5

Nygren, K. Toimiva kotihoito turvaa ikäihmisen arkea. Teoksessa Jämsén, A. (toim.) Arvokasta vanhuutta, turvallista arkea. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:48, 11-21.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4018-5

Tilastokeskus. 2019. 128w — Väestöennuste 2019: Väestönmuutokset sukupuolen mukaan alueittain, 2019–2040. http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaenn/statfin_vaenn_pxt_128v.px/table/tableViewLayout1/.

Pixabay, ilmainen kuvapankki. Parahin isoisä. https://pixabay.com/fi/photos/parahin-isois%C3%A4-vanha-mies-senior-2810809/

 

Liikkeelläolo vastalääkkeeksi miesten yksinäisyyteen

Marko Haakana, sairaanhoitaja (YAMK)

Ikämiesten yksinäisyyden estoa kartoitettiin “Kokemuksellisen yksinäisyyden ehkäisy järjestölähtöisesti yli 65-vuotiailla miehillä” -opinnäytetyössä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää toimintatapoja 65-vuotiaiden tai sitä vanhempien yksinäisten ikämiesten tavoittamiseen ja osallisuuteen, erityisesti järjestönäkökulmasta. Opinnäytetyön kehittämisprosessin tehtävänä oli käyttäjätietoon perustuen luoda toimintamalli, jonka avulla yksinäisyys tunnistetaan ja ihmisten sosiaalista verkostoa sekä osallisuutta vahvistetaan. Opinnäytetyö toteutettiin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n Velmut-ryhmässä. Ryhmäläiset tuottivat pienryhmätyöskentelyssään tietoa yksinäisyydestä ja keinoista sen estämiseen niin yksilö- kuin järjestötasolla. Tiedon hankinta pohjautui palvelumuotoilumenetelmän käyttöön.

Yksilön näkökulmasta kaikkein tärkeimmäksi asiaksi opinnäytetyössä nousi liikkeelle lähteminen. Asian voi tiivistää työpajan ilmaisuun “pitää lähteä liikkeelle, lähteä vaikka väkisin”. Näin niin järjestötoimijat kuin yksilö itse voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Yksilöä tässä auttavat opinnäytetyön tulosten perusteella oma tekeminen ja toiminta, verkostoituminen ja teknologia. Myös mielentilalla nähtiin olevan vaikutusta: oma avoin mieli voi helpottaa “mummon etsintää” ja mahdollistaa lopulta, että parisuhde löytyy.

Kun yksilö on lähtenyt liikkeelle, tarjoutuu hänelle mahdollisuuksia hakeutua joko itsenäisesti mukaan eri järjestöjen toimintaan tai vaihtoehtoisesti järjestöjen oma jalkautumiseen pohjautuva etsivä toiminta tavoittaa ikämiehen. Järjestöjen tulee tulosten perusteella tarjota ikämiehille tekemiseen ja toimintaan pohjautuvia toiminnallisia asioita. Tekeminen ja toiminta avaa myös tavoitetuille miehille tilaisuuksia siirtää omaa osaamistaan toisille: antamalla voi saada itselleen mielekkään sosiaalisen roolin.

Järjestöiltä odotetaan aktiivista tiedottamista niin yleistasolla kuin henkilökohtaisella tasolla puhelinsoittojen tai tekstiviestien avulla. Yleistasoisia tiedottamistapoja voivat olla erilaiset tempaukset paikoissa, joissa ikämiehiä on helppo tavoittaa. Myös järjestön työntekijältä odotetaan paljon: hänen tulee olla tuttu ja turvallinen, persoonaltaan sopiva ja pitkän toimintakokemuksen omaava.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että etenkin miesten on helpompi kertoa asioista ja elämänkulustaan toiminnan kautta. Kun järjestöt onnistuvat toiminnoillaan rakentamaan mielekästä tekemistä ja toimintaa, avautuu miehille tätä kautta mahdollisuuksia kertoa omista elämäntilanteistaan. Tällöin järjestötoimijoille syntyy kohtaamisten myötä uusia ulottuvuuksia elämäntilanteiden kokonaisvaltaisempaan ymmärtämiseen.

Opinnäytetyön pohjalta luotiin Velmut-ryhmän käyttäjätietoon perustuen ikämiesten yksinäisyyden estämisen toimintamalli. Se on käytettävissä tilanteissa, joissa ihmisten sosiaalista verkostoa sekä osallisuutta halutaan vahvistaa.

Velmut-ryhmän innostuneisuus ja sitoutuneisuus asiaan oli huomattavan korkea kaikissa tapaamistilanteissa. Arvioidessaan opinnäytetyön tuloksia, koki ryhmä ne omikseen.

Ikäosaamisen näkökulmasta opinnäytetyö kehitti erityisesti miesten parissa tehtävää työtä. Työ antoi osaltaan vinkkejä ikämiesten tavoittamiseen ja kiinnittymiseen ryhmien ja yhteisöjen jäseniksi. Yhdistyneenä monipuoliseen tekemiseen voi se parhaimmillaan tuoda erilaisia hyvinvointivaikutuksia yksinäisille ikämiehille.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.

Ikääntyneiden kaltoinkohtelu – miten puutun, jos en tunnista tai uskalla puuttua?

Tarja Jäppinen, sairaanhoitaja (YAMK)

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kaltoinkohtelun tunnistamista ja siihen puuttumista Helsingin kaupungin kotihoidon tiimeissä. Tavoitteena oli levittää yhdellä palvelualueella käytössä ollut moniammatillinen työpajamalli tukemaan koko kaupungin kotihoidon tiimejä. Opinnäytetyön tehtävinä oli kartoittaa työntekijöiden käsityksiä kaltoinkohtelun yleisyydestä kotihoidon asiakaskunnassa, työntekijöiden osaamista kaltoinkohtelutilanteisiin puuttumisessa ja tehdä alustava suunnitelma työpajamallin käyttöönotosta ja siihen liittyvästä moniammatillisesta yhteistyöstä. Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisen kehittämistyön viitekehyksessä yhteistyössä gerontologisen sosiaalityön ammattilaisten kanssa. Dialoginen keskustelu oli pääasiallinen kehittämisen työväline työpajojen muokkausvaiheessa. Sitä käytettiin myös työpajojen toteutuksessa ikääntyneiden kaltoinkohtelutietoisuuden lisäämiseksi.

Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksena havaittiin, että kotihoidon hoitajien kaltoinkohteluosaaminen on puutteellista. Hoitajat tunnistavat fyysisen väkivallan tai taloudellisen hyväksikäytön ongelmitta: näissä tilanteissa ikääntyneen kaltoinkohteluun on helppo puuttua, koska näkyvät merkit kaltoinkohtelusta ovat selkeitä ja puuttumisen tapakin on useimmilla hoitajilla tiedossa. Kaltoinkohtelun muodot, joissa ei ole näkyviä merkkejä, tuottavat haasteita puuttumiseen. Varsinkin itsensä kaltoinkohteleminen on kotihoidon hoitajille toisaalta hyvin tuttu, mutta kuitenkin käsitteenä vieras asia. Puuttumisen keinot tilanteissa, joissa on kyse itsensä kaltoinkohtelusta, ovat useimmiten olemattomat lainsäädännön puutteiden takia. Muitakaan lainsäädännön tuomia velvoitteita ei tunneta ja siksi kaltoinkohtelutilanteisiin puuttuminen ei ole riittävää. Hoitajat tarvitsevat tietoa ikäihmisten kaltoinkohtelusta, sen muodoista ja keinoista puuttua kaltoinkohtelutilanteisiin.

Kaltoinkohtelutilanteissa tarvitaan paitsi tietoa ja osaamista, myös rohkeutta. Omien havaintojen sanoittaminen ensin muille tiimin hoitajille, selkeästi ja yksiselitteisesti kirjattuna ikäihmisen asiakas- tai potilasasiakirjoihin, ja sen jälkeen asian puheeksi ottaminen ikääntyneen ja mahdollisesti myös kaltoinkohtelijan kanssa ei ole aina helppoa. Omia aavistuksia saatetaan epäillä kuvitelmiksi, varsinkin jos selkeitä silminnähtäviä kaltoinkohtelun merkkejä ei ole. Hoitajat tarvitsevat rohkaisua omiin havaintoihinsa luottamiseen ja keskustelun avaamiseen.

Myös eettiset näkökulmat kaltoinkohtelutilanteissa tuottavat kotihoidon hoitajille tarvetta keskusteluun. Kaltoinkohtelutilanteet ovat hyvin kuormittavia, varsinkin jos tilanne on sellainen, että puuttuminen on haastavaa. Hoitajat haluavat toimia asiakkaan parhaaksi, ja siksi heillä on suuri tarve pohtia kaltoinkohtelutilannetta ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja. Näiden pohdintojen avuksi hoitajat tarvitsevat henkilöitä, jotka ovat perehtyneitä paitsi ikäihmisten kaltoinkohteluun, myös erilaisiin eettisiin näkökulmiin ja niiden käsittelyyn. Moniammatilliset työpajat, joita pidetään kotihoidon ja gerontologisen sosiaalityön asiantuntijoiden ohjaamina, ovat oiva väline sekä kaltoinkohteluosaamisen lisäämiseen että eettisiin keskusteluihin tiimeissä.

Työpajojen jatkototeuttamiseen kotihoidon ammattilaisten tukemiseksi tarvitaan oikein ajoitettu suunnitelma, joka huomioi organisaatiossa käynnissä olevat suuret, toimintaan vaikuttavat muutokset. Ennen työpajojen toteutuksen jatkamista hoitajia varten tarvitaan myös kirjallista tai sähköistä tukimateriaalia heidän työtään helpottamaan. Jatkototeuttamista varten tarvitaan moniammatillinen verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan ikääntyneiden kaltoinkohtelusta ja on käytettävissä kotihoidon tiimien tukena. Moniammatillisen verkoston toiminnan vakiintuessa työpajoja tullaan tarjoamaan myös muihin ikäihmisiä kohtaaviin ja hoitaviin yksiköihin.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.

 

“Tämä oli mukavvoo” – asukaslähtöisen ja osallistavan toiminnan kehittäminen yksityisessä asumispalveluyksikössä

Sirpa Okkonen, sairaanhoitaja (YAMK)

Ikääntyneiden määrän kasvun, vanhustenpalvelujen jatkuva muutos, sekä sen saama kritiikki, asettaa organisaatioille paineita kehittää työmenetelmiään. Itä- Suomen alueella Siun sote ohjaa ikääntyneiden asumispalveluja. Ohjeet koskevat Siun soten omaa palveluntarjontaa, sekä yksityisiä asumispalveluiden palvelutuottajia. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden asumispalveluita yksityisessä asumispalveluyksikössä, siten että se tukee asukkaiden aktiivista arkea. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää asukaslähtöinen viriketoiminnan toimintamalli, jonka avulla asukkaiden aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä sekä osallisuutta voidaan edistää ja tukea työntekijöiden valmiuksia lisäämällä.

Asukaslähtöisen viriketoiminnan toimintamallin rakentaminen lähti tiedon kartoittamisesta. Asukkaiden aktiivisen arjen kannalta olennaista on asukkaan toimintakyky. Vajeet millä tahansa toimintakyvyn osa-alueella vaikuttaa arjen sujumiseen, osallisuuteen, koettuun yhteisöllisyyteen sekä toimijuuteen. Huomioitavaa on myös, ettei osa halua osallistua yhteiseen toimintaan, joten hoitotoimenpiteet voivat olla ainoita vuorovaikutuksellisia tilanteita päivässä. Asukkaat voivat nähdä itsensä toimijoina, mutta he kokevat tarvitsevansa siihen tukea. Myös pelko oman toimintakyvyn heikkenemisestä voi estää sitoutumista toimijuuteen. Omatoimisuuden säilymistä asukkaat pitivät tärkeänä. Toimintakyvyltään hyväkuntoisten asukkaiden arki koostui arkiaskareiden lisäksi omaehtoisesta toiminnasta, johon kuului muun muassa omista arkiaskareista huolehtimista. Oman arjen hallinta koettiin tukevan aktiivista arkea. Yhteisöllisyys ja osallisuus nähtiin lähinnä yhteisenä toimintana sekä osallistumisena talon yhteiseen toimintaan sekä ruokailuihin. Työntekijä nähtiin aktiivisen arjen mahdollistajana.

Työntekijöiden mielestä asukkaiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisääviä tekijöitä olivat samat asiat kuin asukkaidenkin mielestä. Työntekijöillä on kuitenkin suuri vastuu asukkaiden arjen sisältöön. Usein kiireisessä hoitotyössä unohdetaan, kuinka asukkaat itse arkensa kokevat. Työntekijöiden näkemys asukkaiden aktiivisesta arjesta koostui lähinnä valmiista tuokioista sekä perushoidosta ja hoivasta. Aktiivista arkea sekä arjen mielekkyyttä lisäävä toiminta nähdään edelleen hoitotyöstä erilleen sijoitettuna toimintana.
Toimintana, jonka järjestää ulkopuolinen taho. Tässä toiminnassa asukkaat nähdään passiivisina vastaanottajina. Työntekijät eivät näe asukkaita toimijoina.

Vanhan toimintamallin poisoppiminen ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii työntekijöiden, johdon sekä asukkaiden jatkuvaa yhteistä vuoropuhelua. Tällä hetkellä asumispalveluyksikössä suurin osa on toimintakyvyltään varsin hyväkuntoisia. Työntekijöiden vastuulla on, ettemme omalla toiminnallamme passivoi näitä asukkaita, vaan luomme mahdollisuuksia toimijuuteen sekä oman aktiivisen arjen kehittämiseen. Tällä toiminnalla voimme lisätä kaikkien asukkaiden osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemuksia.

Saadun informaation pohjalta laadittiin toimintamalli, joka on suunnattu sekä asukkaiden, että koko työyhteisön tueksi. Toimintamalli sisältää tietoutta aktiivisesta arjesta, osallisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä toimijuudesta tässä asumispalveluyksikössä tutkimuksellisella kehittämistoiminnalla saadun tiedon perusteella. Varsinaisen asukaslähtöisen viriketoiminnan ydin on omahoitaja/työntekijä-asukas toimijapari, joka yhdessä suunnittelee ja toteuttaa viriketoimintaa. Asukaslähtöisen viriketoimintamallin lisäksi laadittiin virikepankki, joka toimii työkalupakkina työntekijöille. Tämä toimintamalli ei korvaa ulkopuolelta tulevaa viriketoimintaa, vaan toimii sen täydentäjänä.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.