Voimala harjoittelupaikkana äitiysvapaalaisen silmin

Olen kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija ja suoritin gerontologisen hoitotyön harjoittelun Voimalassa. Tässä postauksessa kerron hieman siitä, miksi valitsin Voimalan harjoittelupaikakseni ja millainen Voimala harjoittelupaikkana oli.

Valitsin Voimalan gerontologisen hoitotyön harjoittelupaikakseni, koska se tuntui parhaalta vaihtoehdolta ollessani samanaikaisesti äitiysvapaalla. Jos en olisi mennyt harjoitteluun Voimalaan, olisi kyseinen harjoittelu luultavasti jäänyt tänä keväänä tekemättä. Voimala on harjoittelupaikkana erittäin joustava. Pystyin tekemään harjoittelua omaan tahtiin pidemmällä aikavälillä kuin jossakin muussa paikassa. Tämän koin erittäin tärkeänä asiana, koska arkeni on tällä hetkellä melko kiireistä.

Voimalassa on laaja ja monipuolinen toiminta- ja tehtäväkenttä, jonka ansiosta opiskelijat voivat osin valita, mitä haluavat tehdä tai mihin haluavat panostaa enemmän. Opiskelijat pystyvät myös osaksi työskentelemään kotoa käsin, mikä oli minulle harjoittelua suorittaessani merkittävä asia. Suurin osa harjoittelun tunneista tulikin tehtyä etätyönä kotona. Olin Voimalassa mukana yhdessä ryhmätoiminnassa ja hankkeessa. Lisäksi tein itsenäisiä tehtäviä. Harjoittelun aikana välillä oli haastavaa löytää aikaa tehtävien tekemiseen, mutta aina jossakin välissä sain niitä kuitenkin tehtyä. Viimeistään illalla, kun muut olivat menneet jo nukkumaan.

Voisin suositella voimalaa muillekin, jotka haluavat tehdä harjoittelun joustavalla aikataululla sekä heille, jotka haluavat monipuolisen ja hieman erilaisen harjoittelupaikan.

Päivi, sairaanhoitajaopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *