Erilaisten ryhmien ohjaaminen Voimalassa

Hei!

Olen Mikko, toisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija ja suoritin Voimalassa toisen harjoitteluni. Olin Voimalan tiimissä numero yksi, joka toimii lasten, nuorten ja työikäisten parissa. Tässä postauksessa kerron minkälaisia ryhmiä Voimalassa on ja minkälaista niiden ohjaaminen on ollut.

Ryhmät ovat olleet todella erilaisia. Olemme ohjanneet muun muassa pieniä päiväkoti-ikäisiä lapsia, kouluikäisiä lapsia, nuoria ihmisiä ja työikäisiä äitejä sekä johonkin sairauteen sairastuneita eri ikäisiä. Ryhmät ovat olleet hyvin erilaisia, mikä onkin rikkaus, kun suorittaa harjoittelua Voimalassa. Voimalassa toiminta on moniammatillista, joten olen päässyt käyttämään myös muiden ammattitaitoa hyödyksi meidän ohjatessa erilaisia ryhmiä. Asioihin on löytynyt erilaisia näkökulmia ja sitä kautta olen oppinut paljon.

Ryhmien ohjaamisessa tulee ottaa huomioon monta asiaa; esimerkiksi kohderyhmä, ryhmän taso, vuorovaikutus, tila, ohjauksen tavoite (sosiaalinen, kognitiivinen ja motorinen), ryhmän koko, aikataulu ym. Alussa on tärkeää ryhmäytyminen ja selkeä aloitus sekä lopetus. Voimalassa ryhmänohjauksissa saa käyttää paljon luovuutta ja suunnitteluun on varattu usein hyvin aikaa ja myös vastuunotto ja aloitteellisuus korostuu. Olemme pyrkineet pitämään ryhmissä yllä rentoa fiilistä, turvallista ilmapiiriä ja avointa vuorovaikutusta.

Kaiken kaikkiaan Voimala tarjoaa hyvän mahdollisuuden erilaisten ryhmien ohjaukseen ja sen harjoitteluun. Tästä on paljon hyötyä myöhemmin työelämässä. Voimalassa on monta ryhmää, joissa on mahdollista kokea vertaistukea, mikä on tärkeää monelle. Se auttaa ymmärtämään, ettei ole yksin ajatustensa tai ongelmiensa kanssa, vaan moni muukin tuntee samoin.

Mikko, fysioterapeuttiopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *