Ikäosaamisen YAMK -koulutus tekee tulevaisuutta

Tuula Kukkonen, Liisa Suhonen, Marjut Arola

Karelia-ammattikorkeakoulussa käynnistyi syksyllä 2015 Ikäosaamisen YAMK –koulutus, josta ensimmäiset opiskelijat valmistuvat jo kevään 2017 aikana. Tämä koulutus on suunniteltu yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Ikäosaamisen YAMK-opiskelijoiden koulutuksesta antama palaute on ollut hyvää ja kehittävää. Keväällä 2016 kerätyn Opala-palautteen mukaan opiskelijoiden tyytyväisyysindeksi oli erittäin korkea: 94 prosenttia opiskelijoista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä koulutukseen (kaikkien kyselyn muuttujien yhteenlaskettu tulos).

Väestö ikääntyy, osaamista uudistetaan

Elämme ikääntyvässä Euroopassa, ja ikääntyvässä Suomessa. Pohjois-Karjala on Suomen nopeimmin ikääntyvä maakunta, jossa kehitetään ikäihmisten palveluja aktiivisesti ja halutaan myös uudistaa sote-ammattilaisten osaamista. Uusin lainsäädäntö (esim. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012) edellyttää lisäämään ja kehittämään kotiin annettavia, kuntouttavia palveluja.

Ikäosaamisen (YAMK) –koulutuksella pyritään osaltaan vastaamaan osaamisen uudistamistarpeeseen. Tämän YAMK-koulutuksen opetussuunnitelma (kuvio 1) pohjautuu vahvasti Karelia-amk:n pitkäjänteiseen ikäosaamisen kehittämistyöhön sekä työelämäyhteistyöhön. Koulutus kehitettiin ikäosaamisen asiantuntijoiden yhteistuotoksena ja osana sosiaali- ja terveysalan palvelu- ja innovaatiotoiminnan yliopettajuutta (William ja Ester Otsakorven säätiön lahjoitusvirka vuosille 2011-2015).

Kuvio 1. Ikäosaamisen YAMK -opetussuunnitelma.

Opetussuunnitelma on laadittu palvelemaan erityisesti tulevaisuuden työelämän ja vanhuspalveluiden uudistamisen tarpeita, ja siinä on hyödynnetty uusinta tutkittua tietoa ja kansainvälisiä käytäntöjä (esim. WHO:n Active Ageing Approach, WHO 2002). Opetussuunnitelmaan on tuotu uudenlaista, laajempaa ja monialaista näkökulmaa ikääntymiseen sekä ikäihmisten toimintakyvyn ja kuntoutumisen tukemiseen. Koulutuksen painopisteinä ja läpäisevinä juonteina ovat ikäosaamisen ja laaja-alaisen kuntoutusosaamisen teemat.

Opetussuunnitelma on laadittu siten, että opintojaksot tukevat toisiaan. Opintojaksoja myös integroidaan vahvasti opinnäytetyöhön. Oppimistehtävät kytkeytyvät opiskelijoiden työelämätehtävään ja palvelevat siten saumattomasti työelämän kehittämistä.

Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon myös kansainvälisyysosaaminen. Opintoihin sisältyy englanninkielistä opetusta (10 opintopistettä) ja opintojen sisällä on myös mahdollista toteuttaa opintomatkoja ulkomaille. Esimerkiksi keväällä 2015 lähes koko opiskelijaryhmä (23 opiskelijaa) teki opintomatkan Kreikkaan.

Ikäosaamisen (YAMK) –koulutuksessa korostuu vahvasti elinikäisen oppimisen näkökulma. Koulutus on andragogiikkaan (esim. Wenger 1998) perustuvaa aikuiskoulutusta, jossa pyritään aktiivisesti hyödyntämään oppijan aikaisempaa kokemusta sekä yhteisöllistä tiedonmuodostusta ja oppimista. Koulutukseen hakeutuu eri ikäisiä ja pitkän työkokemuksen omaavia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia (fysioterapeutteja, sairaan-/terveydenhoitajia ja sosionomeja).

Pedagogiset järjestelyt pyritään toteuttamaan niin, että pystytään hyödyntämään opiskelijoiden moniammatillisuutta sekä aikaisempaa osaamista ja kokemusten vaihtoa. Opiskelijat ovat kokeneet hyväksi oppimisjärjestelyt, joissa on hyödynnetty yhteisöllistä oppimista ja yhteiskehittelyä. Työpajoissa ja erilaisissa ryhmätyöskentelyissä lähipäivien aikana opiskelijat pystyivät jakamaan kokemuksiaan ja hiljaista tietoaan sekä oppimaan ja saamaan vertaistukea toisiltaan.

Koulutus kiinnittyy työelämän uudistamiseen

Koulutus on suunniteltu siten, että kaikkien oppimistehtävien avulla kehitetään käytännön työelämää. Opinnäytetyö on työelämään kiinnittyvä (hankkeistettu) kehittämistyö, joka toteutetaan tutkimuksellisen kehittämistoiminnan periaattein. Opiskelijat toteuttavat opinnäytetyönään työelämätoimijoita osallistavan kehittämisprosessin.  Opinnäytetyöt kytkeytyvät Karelian ja sen yhteistyökumppaneiden sekä opiskelijoiden omien työyhteisöjen kehittämishankkeisiin.

Ikäosaamiseen liittyvä julkaisutoiminta on Karelia-ammattikorkeakoulussa vakiintunut laajaksi (julkaisut, artikkelit, blogit, tieteelliset esitykset ym.) ja erilaisia julkaisukanavia kehitetään jatkuvasti yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Julkaisutoiminnan kautta on pyritty käsitteellistämään ikäosaamista sekä tekemään näkyväksi siihen kytkeytyvää moninaista osaamista (esim. Jämsén & Koivumäki 2009; Jämsén & Kukkonen 2010; Nuutinen & Jämsén 2011; Jämsén & Kukkonen 2014a ja 2014b). Sekä opiskelijoiden että opettajien ja työelämäkumppanien julkaisukanavia ovat mm. Karelia-amk:n Ikäosaamisen blogi (http://www.karelia.fi/blogit/ikaosaamisen-yamk/) ja verkkolehti Vasu  (http://www.karelia.fi/vasu/) sekä uutena tämä IkäNyt – ikäosaamisen verkkolehti.

Koulutuksen sisältöjä, opinnäytetöitä ja TKI-toimintaa kytketään valtakunnalliseen ja alueelliseen sosiaali- ja terveysalan kehittämistyöhön. Keskeisimpiä yhteistyökumppaneita ovat mm. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO ja Pohjois-Karjalan Muisti ry. Säännöllinen vuoropuhelu työelämätoimijoiden kanssa on tärkeää, jotta koulutuksella pystytään jatkossakin vastaamaan tulevaisuuden ikäosaamisen tarpeisiin. Säännöllisellä työelämäyhteistyöllä myös vahvistetaan koulutuksen näkyvyyttä ja vetovoimaisuutta.

Monialaisen ikäosaamisen rakentaminen on yksi keskeisistä tulevaisuuden kehittämiskohteista.  Ikääntyvässä yhteiskunnassa tarvitaan laajaa näkemystä, osaamista ja ymmärrystä siitä, mitä väestön ikääntyminen tarkoittaa koko yhteiskunnan, sen eri osien ja tasojen näkökulmasta (Jämsén & Kukkonen 2014b, 13). Koulutuksen kehittämiseksi on tärkeää luoda uudenlaista yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan lisäksi myös laajemmin eri toimialojen kanssa.

Opiskelijat jakavat ja hyödyntävät oppimaansa työssään

Opiskelijat ovat kertoneet näkökulmansa ja ymmärryksensä laajentuneen ja syventyneen ikääntymisestä, ikäosaamisesta ja kuntoutuksesta. Merkitykselliseksi ja voimaannuttavaksikin on koettu opiskeluryhmien moniammatillisuus ja hyvin laaja kokemusten ja hiljaisen tiedon kirjo. Opiskelijat oppivat toistensa ammateista ja toimintaympäristöistä. He ovat havahtuneet huomaamaan kehittämiskohtia omassa työssään ja huomioimaan ikääntyneet eri toimintaympäristöissä, ei pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaina. He ovat myös kertoneet kiinnostavia tarinoita keskusteluista työyhteisöissään, jonne ovat vieneet oppimiaan uusia, laajentuneita näkemyksiä ikäosaamiseen ja ikäihmisten kuntouttavaan työskentelyyn liittyen.

Ensimmäiset opiskelijat ikäosaamisen YAMK:sta valmistuvat tänä keväänä (2017). Mielenkiintoista on nähdä, miten he tulevat sijoittumaan työelämässä. Nyt jo opintojen aikana on ollut nähtävissä esimerkkejä heidän uralla etenemisestään: osa ensimmäisen ryhmän opiskelijoista on hakenut, ja useita heistä tullut valituksikin, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten, hallinnollisiin ja/tai kehittämistehtäviin. Tämä osoittaa, että opiskelijat ovat saaneet valmiuksia ja rohkeutta hakea uusiin haastaviin tehtäviin, mutta myös että työnantajat arvostavat opiskelijoiden osaamista.

 

Lähteet:

Dijkman, B. et al 2016. European Core Competences Framework for Professionals Working with Older People. http://ellan.savonia.fi/images/ECCF_final_version.pdf

Jämsén, A. & Koivumäki, E. 2009. Pohjois-Karjala ikäosaamisen maakunnaksi. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. http://www.karelia.fi/projektit/raportit/ikä_peruspaperi_090609.pdf.

Jämsén, A. & Kukkonen, T. 2014a. Ikäosaaminen elää Pohjois-Karjalassa. Gerontologia 2/2014, 117-122.

Jämsén, A. & Kukkonen, T. 2014b. Kohti uutta ikäosaamista.  Teoksessa Jämsén, A. & Kukkonen, T. (toim.) Ikä! Moninainen ikäosaaminen. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B:24, 12-19.

Jämsén, A. & Kukkonen, T. 2010. Ikäosaaminen innostaa. Artikkeli teoksessa Väistö, R. (toim.) Monikulttuurisista kohtaamisista innostavaan ikäosaamiseen. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Julkaisuja C:41, 30-39.

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012.  www.finlex.fi

Nuutinen, T. & Jämsén, A. 2011. Ikäosaamisen askelmerkit – muutostalkoisiin Pohjois-Karjalassa! Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B:32.

Wenger, E. 1998. Communities of Practice. Learning, Meaning, and Identity. New York: Cmbridge University Press.

WHO. Active Ageing: A Policy Frame Work. 2002. http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/67215/1/WHO_NMH_NPH_02.8.pdf

 

Tuula Kukkonen, YTT, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Liisa Suhonen, KT, TtL, ft , yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Marjut Arola, YTL, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu