Tervetuloa uuden ikäosaamisen verkkojulkaisun pariin!

Tuula Kukkonen

Ikääntyvässä yhteiskunnassa eletään jatkuvassa muutoksessa: Ikäihmisten määrä ja väestöosuus kasvaa, heidän tavoitteensa ja tarpeensa muuttuvat. Ikääntyminen on myös hyvin moninainen ilmiö: Jokainen ihminen kohtaa ikääntymisen omalla yksilöllisellä tavallaan. Samaan aikaan ikääntymisen kysymysten kanssa toimivat ammattilaiset etsivät uusia tapoja vastata näihin muutoksiin.

IkäNYT! on perustettu tiedon ja kokemusten jakamisen mahdollistajaksi. Tavoitteena on avata näköaloja ikääntymisen moninaisiin kysymyksiin, ikäihmisten hyvinvointiin ja ikääntyvään yhteiskuntaan. Haluamme kertoa tuoreista kehittämistyön tuloksista ja tutkimuksista sekä kiinnostavista kirjoista ja tapahtumista – kaikesta mikä ikäteeman ympärillä puhututtaa.

Tervetuloa innostumaan ikäasioista – ja kirjoittamaan IkäNYT! -verkkojulkaisuun!

 

Päätoimittaja Tuula Kukkonen
Yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu