Kirjaesittely: osallisuutta ja hyvinvointia luovuuden avulla

Sointu Riekkinen-Tuovinen

Karjalainen, Anna Liisa (toim.) 2019. Luovan toiminnan työtavat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. PS-kustannus, 228 s.

Esiteltävänä oleva tuore kirja on FT Anna Liisa Karjalaisen toimittama ja se sisältää eri luovien alojen asiantuntijoiden kirjoittamia lukuja. Esipuheen jälkeen paikannetaan yleisesti luovaa toimintaa sisältöineen ja merkityksineen otsikolla Luovasta toiminnasta siltana itseen, toisiin ja osallisuuteen. Jatkossa otsikot liikkuvat eri luovan toiminnan työtapoja kuvaten – jo otsikot tuntuvat mukavilta tarinoilta- kuten: Elämän ja arjen musiikkia – musiikillisen ilmaisun monia mahdollisuuksia.

Tätä seuraavat luvut Väriä elämään – kuvallinen ilmaisu hyvinvointia edistämässä ja Elämää ja ajatuksia tekstiksi – kirjoittaminen itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin tukena. Seuraavana otsikkona on Draaman mahdollisuudet ohjaustyössä ja viimeisessä luvussa kirjoitetaan mielenkiintoisesti otsakkeella Ruumiillisuuden kuuntelu – liike ja pysähdys liikkeessä.

Kirjassa korostetaan, että kyseinen kirja on ensimmäinen kokoomateos erilaisista luovan toiminnan työtavoista. Kirja on tarkoitettu myös vapaaehtoistoimijoille. Tässä kirjassa puhutaan sen asiasisällöstä tai aihepiiristä nimellä ”luovan toiminnan työtavat”. Samasta tai lähes samasta asiasta voidaan käyttää nimityksiä ”sosiokulttuuriset työmuodot, ”virikkeelliset aktiviteetit”, ”luovat toiminnalliset menetelmät”   jne. Oman kiinnostuneisuuteni pohjalta katson kirjaa lähinnä vanhustyön ja sosiaalitieteiden ”silmälasein”.

Kuten kirjan nimikin kertoo, kyseessä on käsikirja. Sellaisena sen hahmotan ja näenkin. Erityisesti, jos ei ole käyttänyt työssään kovin paljoa luovia menetelmiä, kirjasta voi löytää inspiraatiota ja osin käytännön käsikirjamaisia ohjeitakin, kuinka päästä alkuun. Kuitenkaan se ei ole pelkkä ”reseptikirja”, vaan asioista kerrotaan laajemminkin niitä perustellen ja tavoitteena on myös se, että lukija voi itse soveltaa niitä oman osaamisensa tai innostuksensa mukaan. Siten koen, että kirjan sisällöillä on paikkansa myös asiaan enemmän perehtyneiden parissa.

Heti kirjan alussa huomasin mielenkiintoisen yhtymäkohdan omaan väitöskirjaani (Riekkinen-Tuovinen 2018); kirjassa kirjoitetaan luovuudesta ihmisen perustarpeena ja luovuus määritellään kahdella tavalla: ”Se voi olla arjessa näkyvää luovaa ongelmanratkaisua tai taiteellista toimintaa”. Omassa väitöskirjassani sosiokulttuurisesta vanhustyöstä käsittelin myös luovuutta sosiokulttuuristen työtapojen kautta ja laajempanakin sosiokulttuurisena työotteena. Käytin käsitettä gerontologinen mielikuvitus, jolla tarkoitin juuri kykyä katsoa asioita uusin silmin, uudesta, erilaisesta näkökulmasta. Samaa tässäkin kirjassa painotettiin.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjan otteesta ja perusvireestä, jossa korostettiin luovaa toimintaa kaikille, kaiken ikäisille, kuuluvana oikeutena ja luovia menetelmiä tuotiin esiin myös osallisuuden lisäämisen näkökulmasta, mikä on tärkeä teema. Ei siis pelkästään ”ajan kuluksi”, vaan myös sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi ja merkityksellisen arkielämän vuoksi. Näin kirjan tavoitteet tulkitsin.

Jostakin syystä minulle jäi kirjan luettuani hieman ristiriitainen tunne. Jäin miettimään, onko tärkeintä se, että kuka tahansa sosiaali- ja terveysalalla toimiva voi rohkaistua käyttämään erilaisia luovia menetelmiä asiakkaiden kanssa, vaikka ei olisikaan kyseisen menetelmän asiantuntija, vaan vasta vaikkapa aloittelija? Riittääkö se, että asiakas siitä ilahtuu? Vai onko niin, että aina täytyisi olla käytettävissä ammattitaiteilija?

Lopulta päädyin pohdinnoissa jonnekin edellä mainittujen näkökohtien puoliväliin; ajattelen, että riippuu asiasta ja tilanteesta, erityisesti tavoitteesta. Varmastikin asiakas voi nauttia arjessaan lähityöntekijän luovuudesta, varsinkin jos työntekijä tuntee hyvin asiakkaan ja hänen kiinnostuksen kohteensa. Tällöin luova toiminta ei ole mitä tahansa työntekijästä lähtevää puuhastelua, vaan sellaista toimintaa, mistä asiakas on itse kiinnostunut. Joskus tietysti on hyväkin, että asiakas saa uusia kokemuksia, joista voi muodostua hänelle hyviä ja inspiroivia, vaikka ei jotakin kokemaansa taiteen tai luovuuden alaa aiemmin tuntenutkaan.

Toisaalta ammattitaiteilijalla on taas luova substanssitoiminta hallussa, mutta aina ei ole mahdollista käyttää ammattitaiteilijoita. Voi myös olla, että he taas eivät tunne niin tarkoin kyseisiä asiakkaita, eikä heidän kiinnostuksen kohteitaan. Ihannetilanne olisi varmastikin se, että työntekijä ja ammattitaiteilija toimisivat yhdessä asiakkaan parhaaksi voimansa, tietonsa ja ymmärryksensä yhdistäen ja asiakkaat mahdollisuuksien mukaan suunnitteluun ja toimintaan mukaan ottaen (ks. esim. Hyvinvointivoimala, Kulttuurihyvinvoinnin portaat 4 ja 5.)

Lähteet:

Itä-Suomen hyvinvointivoimala, Kulttuurihyvinvoinnin portaat www.hyvinvointivoimala.fi/esittely/

Riekkinen-Tuovinen Sointu 2018. Sosiokulttuurista vanhustyötä paikantamassa. Tutkimus erilaisissa vanhusten asumisympäristöissä. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto.

Sointu Riekkinen-Tuovinen
YTT, Sosiaalityön palvelulinjajohtaja, Kuopion yliopistollinen sairaala/PSSHP

Artikkelikuva:  Lubomirkin on Unsplash