Kirjaesittely: Vanhene rohkeasti ja arvokkaasti

Arja Jämsén

Joensuulaislähtöisen omaperäisestä humppamusiikistaan tunnetun Eläkeläiset-yhtyeen t-paidassa on iskevä teksti: I am old, not dead. Eli: olen vanha, mutten kuollut. Ajatus sopinee myös Anne Kauhanen-Simanaisen Vanhene rohkeasti -kirjan lähtökohtiin. Anne Kauhanen-Simanainen on eläkkeellä oleva tietoasiantuntija ja yrittäjä.

Kirja ponnistaa suomalaisen vanhustenhuollon ongelmista ja toteaa, että ”100-vuotias Suomi on hylännyt vanhuksensa”. Toinen kirjan pääjuonista on herätellä lukijaa pohtimaan henkilökohtaisesti, mitä aikoo loppuelämällään tehdä.

Kirjan aihepiiri liikkuu laajalla. Arvokeskustelusta vanhusten kohteluun eri aikakausina, normaaleista vanhenemisen ilmiöistä sairauksiin ja itsemääräämisoikeuteen, vanhenemisen yksilöllisyydestä käytännönläheisiin kysymyksiin työstä, toimeentulosta ja asumisesta.

Kaavamainen työelämästä vanhuuseläkkeelle siirtyminen kyseenalaistetaan. Tilalle ehdotetaan työn ikämuuntamista, joka toimisiVanhene rohkeasti teoksen kanskikuva eläkkeelle jäämisen vaihtoehtona. Tällöin työpaikalla mietittäisiin yhdessä ikääntyvän työntekijän kanssa, miten hän voisi jatkaa työelämässä. Tuloksena olisi win-win -tilanne erityisesti työntekijäpulasta kärsivillä aloilla.

Vanhenemiseen kietoutuu usein kaksi vastakkaista ajatussuuntaa. Toisaalta ikääntymistä ja vanhuutta torjutaan ja pyritään piilottamaan, toisaalta vanhenemisen uusia mahdollisuuksia nostetaan yhä enemmän esille. Kirja nostaa keskusteluun ajankohtaisia ja perustavanlaatuisia kysymyksiä vanhustenhuollosta, arvoista ja asenteista. Kirja pohjautuu erilaisiin tutkimuksiin, selvityksiin, lehtiartikkeleihin ja haastatteluihin. Aineisto on runsas, ja osin toistoakin sekaan mahtuu.

Kirjassa puhutaan ajattelun ja arvojen muutoksen tarpeesta. Vanhuskuva kaipaa uudistamista. Kirjoittaja korostaa, että ikääntyminen tulisi nähdä yhteiskunnan voimavarana ja mahdollisuutena henkilökohtaiseen kasvuun ja voimaantumiseen.

Kirja sopii virittämään pohdintaa aina ajankohtaisesta väestön ikääntymisestä ja sen yhteiskunnallisista seurauksista. Se kannustaa ikääntyviä pysymään elämässä kiinni, luottamaan oppimiskykyynsä ja pitämään huolta sosiaalisista suhteistaan. Kirjan opasmaisuus pyrkii myös innostamaan lukijaa miettimään ja arvioimaan omaa ikääntymistään: miten olen vanha ja miten vanhuuteeni haluan vaikuttaa.

Helppolukuisella kirjalla voisi olla käyttöä alustamaan keskustelua ikäihmisten yhdistyksissä ja kerhoissa, muissa eri-ikäisten tapaamisissa sekä vanhusten, omaisten ja työntekijöiden yhteisissä kohtaamisissa.

Anne Kauhanen-Simanainen: Vanhene rohkeasti – opas arvokkaaseen vanhenemiseen. Basam Books Oy. 2020. 

 

Teksti: Arja Jämsén, tietokirjailija