Materiaalit

Hankkeen julkaisut

15.5.2020 Maakunnan mahdollisuudet -seminaari

KT Leena Penttinen Jyväskylän yliopisto: Urasuunnittelutaitojen tukeminen koulutussiirtymissä. Videotallenne. Kesto 46 min.

 

Kohti korkeakoulua – Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusalat esittelyssä, 2019: Kilpilampi, Reijonen ja Lahtinen (toim.)

Kohti korkeakoulua – julkaisu (Kilpilampi, Reijonen ja Lahtinen toim.)
Tämä koontiteos on tarkoitettu oppaaksi korkeakouluopintoja suunnitteleville nuorille ja uraohjaustyötä tekeville henkilöille. Oppaassa on esitelty yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintotarjonta. Aloista on kerrottu koulutukseen liittyvät ydinasiat, tietoa työllistymismahdollisuuksista ja alaan liittyviä mahdollisia erityishuomioita. Julkaisun ovat toimittaneet Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksen opiskelijat Mona Kilpilampi ja Laura Reijonen sekä kulttuurintutkimuksen opiskelija Joni Lahtinen hankkeen toimeksiannon mukaan osana harjoitteluaan ja opintojaan.
Tämän lisäksi julkaistaan oppaan teksteihin perustuvat urasuunnittelukortit, joita voi hyödyntää urasuunnittelussa yhdessä tämän oppaan kanssa.

 

Korkeakoulukortit

Voit ladata Korkeakoulukortit itsellesi käyttöön, ole hyvä. Korteissa on esiteltynä lyhyesti kaikki yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintoalat. Sisältömateriaalin ovat tuottaneet Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksen opiskelijat Mona Kilpilampi ja Laura Reijonen ja editoineet Joni Lahtinen ja Kirsi Mononen. Korttien toisella puolella on kuvia, joita voi käyttää ohjauksessa mm. metaforatyöskentelyssä. Kuvat on ottanut Karelia-ammattikorkeakoulun medianomi-opiskelija Tiina Koponen. Korttien graafinen suunnittelu Tomi Järveläinen ja Salla Anttila.
Korttien kanssa voit käyttää julkaisua Kohti korkeakoulua – Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusalat esittelyssä, 2019: Kilpilampi, Reijonen ja Lahtinen (toim.). Voit ladata Korkeakoulukortit tästä linkistä:  Korkeakoulukortit-2020 (2)

Tiedoston koko on 80 MB joten sen latautuminen kestää hetken.

Löydät myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kortit erillisinä tiedostoina:

Ammattikorkeakoulujen kortit

Yliopistojen kortit

 

 

Palaset paikalleen -urasuunnittelumalli

Hankkeessa on kehitetty urasuunnittelun ja ohjauksen tueksi Palaset paikalleen -työkalu. Mallin keskiössä on unelmien opiskelupaikka. Sitä kehystävissä osissa on urasuunnittelun kannalta tärkeät teemat: Itsetuntemus, Työelämätiedot, Tieto opinnoista, Elämäntilanne ja Valintojen tekeminen. Tässä työkalu käyttöösi: PalasetPaikalleen_Esimerkki

Hankkeessa on kehitetty menetelmiä ja työkaluja jokaiseen osioon. Tehtäväpaketti tähän liittyen julkaistaan hankkeen nettisivulla myös.

 

 

Hankkeen esitteet

Lataa flyer Kohti korkeakouluopintoja -valmennus 22.10.-3.12.19:
ryhmä1019_ilmoitus

 

Lataa esite (4 sivua):

esite pikkukuva 1 150x150 - Materiaalit

Lataa juliste (A3):

juliste pikkukuva 150x150 - Materiaalit

 

Hankkeen videot

Kohti korkeakouluopintoja -valmennukseen osallistuneet nuoret kertovat kokemuksiaan valmennuksesta ja omasta urapolustaan. Videoissa myös hankkeen kanssa yhteistyössä toimineiden ohjaustoimijoiden sekä hankkeen työpajoissa vierailleiden työelämä puhujien uratarinoita sekä kiinnostavia työelämätarinoita eri alojen ammattilaisilta. Videot ovat katsottavissa hankkeen Youtube-kanavalla.

Työelämätarina Care Care: fysioterapia-alan tuotekehitystä tekevän Care Care Oy:n toimitusjohtaja Anneli Muona kertoo, millaisia työelämätaitoja tarvitaan kasvuyrityksessä työskennellessä.

Työelämätarina Alina Joensuu: Joen kotihoiva Oy:n toimitusjohtaja Sari Korhonen kertoo hoiva-alasta ja alalla tarvittavista työelämätaidoista.

Työelämätarina Vauhti Speed: suksivoiteita valmistavan Vauhti Speed Oy:n toimitusjohtaja Esa Puukilainen kertoo yrityksen toiminnasta ja siitä, kuinka oman harrastuksensa kautta voi löytää alansa.

Työelämätarina Lietsu: Huoneistohotelli Lietsun Piänaine Helena Puhakka-Tarvainen ja Piäemäntä Maria Saastamoinen kertovat majoitusalan vaatimuksista ja siitä, minkälaisia työelämätaitoja nykyisillä työmarkkinoilla tarvitaan.

Pinjan uratarina: yhteiskuntatieteiden opiskelija Pinja kertoo kokemuksiaan valmennuksestaan.

Inan uratarina: ohjauksen koulutuksen opiskelija Ina kertoo kokemuksiaan alanvaihdosta ja opiskelusta yliopistossa ammattikoulupohjalta.

Sadun ja Jeminan uratarina: Satu ja Jemina Joensuun Seudun Erilaiset Oppijat ry:stä ja Joensuun Nuorisoverstas ry:stä kertovat miten saa apua oppimisen pulmiin ja tukea oman polun löytämiseen.

Teron uratarina: mainostoimisto Hurry Oy:n toimitusjohtaja Tero kertoo jatkuvan oppimisen tärkeydestä työelämässä ja miten hän päätyi koulun penkiltä toimitusjohtajaksi.

Ollin uratarina: Ohjaamon Olli kertoo opinto-ohjaajan opinnoista ja Ohjaamon opinto- ja uraohjauksesta.

Marin uratarina: Karelia-amk:n sosionomi-opiskelija Mari kertoo kuinka hän löysi opiskelupaikan Korkeakoulustartin avulla ja kokemuksia etäopiskelusta sekä opiskelun ja vauva-arjen yhdistämisestä.


Materiaalia uravalintojen tueksi

ForeAmmatti

ForeAmmatti on sähköinen palvelu, jota voit käyttää urasuunnittelun apuna. Palvelu kertoo alueellista tietoa yli sadasta ammatista. ForeAmmatista löytyy helposti ja nopeasti tietoa eri ammattien osaamisvaatimuksista, työllistyvyydestä, palkkatasosta ja kilpailutilanteesta nyt ja muutaman vuoden kuluttua. Palvelu on kaikkien vapaasti käytettävissä osoitteessa www.foreammatti.fi. Valitse valikoista ammatti ja alue, niin pääset alkuun!

Noodi

noodi e1526977963477 - Materiaalit

Kokeellinen työkalu jolla voit tutkia tulevaisuuksiasi. Me-säätiö julkaisi Noodi-sovelluksen 11.4.2018 helpottamaan oman uran löytämistä vahvuuksien ja koulutuksen perusteella. Sovellus käyttää tietoa suomalaisten ammatti- ja koulutushistoriasta peräti 30 vuoden ajalta. Tutustu työkaluun: https://noodi.me/