Vasun vuosi 2016 on pulkassa

Kari Tiainen

Tämän vuoden viimeisessä Vasussa esitellään erityisesti Karelian henkilökunnan ja opiskelijoiden ulkomaille suuntautuneiden opinto-, hanke- ja konferenssimatkojen antia.

Ryhmä Karelia-ammattikorkeakoulun metsätalouden opiskelijoita matkusti opettajiensa kanssa eteläiseen Saksaan toukokuun alussa kahden viikon intensiivikurssille. He tutustuivat kurssin aikana keskieurooppalaiseen metsätalouteen. Projektisuunnittelija Tero Hyttinen taas vieraili marraskuussa Islannissa monikansallisen Joining Creativity -hankkeen kutsumana. Hän pääsi tutustumaan islantilaiseen luovaan yrittämiseen ja talouteen.

Improve-hankkeen toimijat kokoontuivat lokakuussa Pohjois-Irlannissa. Hankkeen tavoitteena on luoda julkisten palvelujen järjestämisen uusia toimintamalleja syrjäisillä ja harvaan asutuilla seuduilla. Joensuusta kokoukseen osallistuivat Timo Rui ja Harri Mielonen Karelia-ammattikorkeakoulusta, Maarita Mannelin ja Aino Heikura Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta sekä Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martoista.

Karelia-ammattikorkeakoulun opettajat ovat myös kartuttaneet aktiivisesti osaamistaan ulkomailla. Lehtori Marita Suomalainen matkusti Australiaan vuorotteluvapaallaan, ja hän osallistui Brisbane College of Australian järjestämälle 8 viikon englannin TESOL (Teaching English to Speakers of Other Languages) -kurssille.

Karelia-ammattikorkeakoulussa on koulutettu useita asiantuntijoita asiakaslähtöisen Lean-prosessijohtamisen mallin osaajiksi. Lean-termi viittaa alun perin Japanissa Toyotan tehtailla käytettyyn toimintamalliin, jonka avulla pyrittiin säästämään aikaa ja poistamaan tuotannosta ns. hukat, kuten esimerkiksi turha odottelu, virheet ja ylituotanto. Karelia-ammattikorkeakoulussa selvitettiin tänä syksynä tutkimus- ja kehittämisrahoituksen hakuprosessia ja projektien käynnistämisvaihetta Lean-menetelmällä. Lean-menetelmällä haluttiin selvittää, mitkä asiat hidastavat projektien käynnistymistä ja niiden tehokasta toteuttamista.

Karelia-ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmä arvioidaan seuraavan kerran syksyllä 2017. Korkeakoulujen arviointineuvosto auditoi kaikkien suomalaisten korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät säännöllisesti. Karelia-ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän arvioitiin olevan vuonna 2011 kokonaisuudessaan edistyneellä tasolla. Karelia-ammattikorkeakoulun laatuajattelun slogan on ”Laatua yhteistyöllä – pieniä parannuksia joka päivä”. Karelia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan Lean-selvityksestä saadut tulokset tukevat omalta osaltaan tämän sloganin henkeä.

Näin joulun alla monet meistä virittäytyvät joulun tunnelmaan osallistumalla Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuuksiin. Raija Pesosen artikkeli Joululaulujen liepeillä johdattaa meidän ajatuksemme sopivasti joulua kohti.

Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille.

Vasun toimitus toivottaa rentouttavaa joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!

Kari Tiainen
Vasun päätoimittaja, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

paakirjoitus_kuvituskuva

680 Artikkelin näyttökerrat