Kasvatustieteilijä biotalouden pyörteissä

Taina Jauhiainen & Kirsi Taskinen

Kun kasvatustieteen maisteriksi pian valmistuva Taina Jauhiainen etsi pari vuotta sitten harjoittelupaikkaa Karelia-ammattikorkeakoulusta, projektipäällikkö Helena Puhakka-Tarvainen ei epäröinyt. Hän palkkasi Jauhiaisen projektitöihin suunnittelemaan mm. biotalouden verkko-opintojaksoa. Avoimen amk:n tarjonnassa oleva verkko-opintojakso on osoittautunut vajaan parin vuoden aikana erittäin suosituksi ja pidetyksi kurssiksi. Kysyimme Jauhiaiselta, millaista oli työskennellä Karelian hankkeessa.

Miten päädyit töihin AVOT-hankkeeseen?

Etsin alkuvuodesta 2016 työharjoittelupaikkaa, jossa voisin suorittaa kasvatustieteen opintoihin kuuluvan työssäoppimisen. Projektityö ja koulutuksen kehittäminen olivat kiinnostaneet minua jo pitkään. Huomasin, että Karelia-ammattikorkeakoululla oli käynnissä valtakunnallinen Työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus (AVOT) -hanke. Otin yhteyttä hankkeen vastuuhenkilöön Helena Puhakka-Tarvaiseen, joka yllätyksekseni olikin kiinnostunut osaamisestani. Työharjoittelupaikkaa en saanut, mutta sen sijaan päädyin hankkeeseen projektityöntekijäksi. Työssäoppimisen pystyi hyväksilukemaan työkokemuksella. Aloitin työskentelyn hankkeen biotalous-ympäristöalan pilotissa kesäkuussa 2016.

Taina Jauhiainen. Kuva: Helena Puhakka-Tarvainen.

Millaisia tehtäviä sinulla oli hankkeessa?

Työn aloittaminen biotalouden parissa tuntui aluksi pelottavalta, sillä biotalous ei ollut ydinosaamistani. Koin työryhmämme jäsenten kuitenkin arvostavan osaamistani, näkemyksiäni ja ideoitani. Työryhmän vahvan tuen ansiosta uskaltauduin ottamaan rohkeasti paikkani hankkeessa ja tarttumaan mitä moninaisempiin työtehtäviin.

Hankkeessa työskentelin Biotalousasiantuntijan osaamissalkun sekä Näkökulmia biotalouteen -opintojakson parissa. Työtehtäväni koostuivat muiden muassa koulutussuunnittelusta, markkinoinnista, viestinnästä sekä sisällöntuotannosta. Ensisijaisesti vastasin osaltani opintojakson suunnittelusta ja toteutuksesta. Suunnittelin opintojakson sisällön ja rakenteen työryhmän keräämän ja laatiman materiaalin sekä tehtäväideoiden pohjalta. Rakensin opintojaksolle alustan Moodle-oppimisympäristöön ja vastasin opintojakson opettajan Anne Poutiaisen kanssa opintojakson tehtävien arvioinnista. Pääsin myös suunnittelemaan ja luomaan sekä osaamissalkun että opintojakson visuaalista ilmettä. Verkkosivutyökalut, sosiaalisen median ympäristöt ja kuvankäsittelyohjelmat tulivatkin pian tutuiksi.

Miten hyvin pystyit hyödyntämään omaa osaamistasi?

Pystyin hyödyntämään olemassa olevaa osaamistani todella paljon. Oli hienoa huomata, että osaamiselleni on tarvetta ja että osaamistani arvostetaan. Opintojakson suunnittelussa ja toteutuksessa pedagogiset tietoni ja taitoni pääsivät hyvään testiin. Pystyin myös hyödyntämään omia opiskelukokemuksiani. Olin itsekin suorittanut opintojaksoja Moodlessa, joten minulla oli jo käsitys siitä, millaiset verkkopedagogiset ratkaisut ovat opiskelijan kannalta mielekkäitä. Erittäin tärkeäksi työssä koin tiedonhaun taidot sekä valmiudet oppia ja omaksua uutta tietoa nopeasti. Opin arvostamaan suuresti työyhteisöä, jossa suositaan asiantuntijuuden, tiedon ja osaamisen jakamista.

Millainen kokemus työskentely AVOT-hankkeessa oli kokonaisuudessaan?

Kokemus oli todella positiivinen. Kokemus kehitti valtavasti ammatti-identiteettiäni sekä vahvisti luottamusta omaan osaamiseeni. Oli mahtavaa päästä opettelemaan uusia taitoja, kuten markkinointia ja verkkosivujen tekemistä. Kyky tehdä luovia ratkaisuja muodostui tärkeäksi taidoksi. Oli myös hienoa päästä työskentelemään osana valtakunnallista työryhmää. Parasta työssä oli opintojakson suorittaneiden antama positiivinen palaute ja kehittämisehdotukset. Erittäin positiivisesti yllätti opintojakson saama suosio. Nämä kokemukset ovat kantaneet pitkälle ja työkokemustani Karelialla on arvostettu myös muilla työ- ja harjoittelupaikoilla.

Vaikka työni hankkeessa päättyi vuoden 2016 lopussa, olen seurannut hankkeen etenemistä ja pitänyt yhteyttä työtovereihini. Sain myös kutsun hankkeen loppuseminaariin, joka järjestettiin Tukholman risteilynä toukokuussa. Pääsin verkostoitumaan sekä hankkeessa työskentelevien että hankkeen työelämäkumppaneiden kanssa. Samalla kun AVOT-hankkeen ympyrä sulkeutui, minulle avautui uusia yhteyksiä ja näkemyksiä projektityön sekä koulutuksen kehittämisen saralla.

Taina Jauhiainen ja Kirsi Taskinen
Karelia-ammattikorkeakoulu

1 008 Artikkelin näyttökerrat