Opinnäytetyöpajasta ratkaisuja nopeampaan valmistumiseen

Mika Pasanen

Opinnäytetyö on opiskelijalle laajuudeltaan ja työmäärältään suurin yksittäinen opintosuoritus, jonka puute on samalla merkittävin hidaste tai jopa este valmistumiselle. Liiketalouden ja IB:n opinnäytetyöpajat ovat opiskelijoiden ja asiantuntijoiden yhteinen työskentely- ja keskustelufoorumi, jossa asiantuntijat tukevat, ohjaavat ja neuvovat opiskelijoita opinnäytetyöhön liittyvissä kysymyksissä.

Työpajatoimintaa on toteutettu nyt kolmen vuoden ajan ja kuukausittain järjestetyissä työpajoissa on palveltu jo lähes 400 opiskelijaa. Opinnäytetyöpajat toimivat matalan kynnyksen periaatteella eli niihin voi tulla ilmoittautumatta ja opiskelijan omien tarpeiden mukaan. Ne on kohdennettu erityisesti liiketalouden ja IB:n opiskelijoille sekä johtamisen ja liiketoimintaosaamisen yamk-opiskelijoille. Tilaisuudet ovat kuitenkin avoimia myös muiden alojen opiskelijoille, joita on palveltu ja palvellaan mahdollisuuksien mukaan.

Opinnäytetyöpajoissa tarjotaan ohjausta kaikissa opinnäytetyötä koskevissa kysymyksissä, lukuunottamatta opinnäytetyön asiasisältöön (substanssiin) liittyviä kysymyksiä. Sisällöllisesti työpajatoiminta kohdistuu opinnäytetyöprosessin, menetelmälliseen (tutkimus- ja kehittämismenetelmät), kielelliseen (suomi, englanti), tietotekniseen (atk, ohjelmistot) ja tiedonhankinnan ohjaukseen. Työpaja ei tarjoa opinnäytetyön aihealueen substanssiohjausta, vaan toiminta on opinnäytetyön substanssisisällöstä riippumatonta. Osassa työpajoja on etukäteen määritelty teema, jonka ympärille osa ohjelmasta rakentuu.

Opinnäytetyöpaja palvelee opiskelijoita yhden luukun periaatteella, jolloin opiskelijan ei tarvitse varata erikseen aikaa eri asiantuntijoille, vaan eri alojen asiantuntemus on hyödynnettävissä yhdellä käynnillä. Työpajan tarkoituksena on myös tukea opinnäytetyön substanssiohjaajien toimintaa. Ne eivät korvaa oman opinnäytetyönohjaajan kanssa käytävää ohjausta, vaan toimivat lisätukena opinnäytetyön tekijälle.

Työpajaa tarjotaan osallistujille mahdollisuutena viedä opinnäytetyötä eteenpäin positiivisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Toiminnalla pyritään yhdessä etsimään ratkaisuja opinnäytetyöprosessin edistymistä haittaaviin tai hidastaviin asioihin. Työpajatoiminnan myötä opiskelijan mahdollisuudet saada erityiskysymyksiin kohdistuvaa ohjausta paranevat lisäten samalla ohjauksellista yhdenvertaisuutta.

Merkittävä osa työpajojen osanottajista on opinnäytetyön aihetta etsiviä opiskelijoita. Työpajoissa opiskelijaa ohjataan aiheenvalinnassa ja siinä, miten aiheenvalintaa kannattaa lähestyä. Siellä esitellään uusimmat työelämätoimijoilta saadut opinnäytetöiden toimeksiannot, joista osaan liittyy myös mahdollisuus saada rahoitusta opinnäytetyön tekemiseen. Lisäksi usein keskustellaan Karelia-ammattikorkeakoulun projektitoimintaan liittyvistä opinnäytetyömahdollisuuksista. Myös projektihenkilöstöä on kutsuttu ja toivotetaan tervetulleeksi esittelemään projektejaan ja keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista opinnäytetyön teossa liiketoiminnan ja kansainvälisen liiketoiminnan saralla.

Opinnäytetyöpajat tarjoavat palveluitaan opinnäytetyöprosessin ohjauksesta ja aiheen valinnasta aina opinnäytetyön viimeistelyyn ja opinnäytetyöprosessin loppuvaiheen toimien ohjaukseen. Jokaiseen opinnäytetyöpajan lähetetään sähköpostikutsut kaikille opinnäytetyövaiheessa olevien ryhmien opiskelijoille koskien yllä mainittuja koulutuksia. Lisäksi työpajoista tiedotetaan Wärtsilä-kampuksen Info-TV:ssä. Opinnäytetyöpajatiimi toivottaa opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi opinnäytetyöpajoihin!

Kevätlukukauden 2019 opinnäytetyöpajat järjestetään kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 14 Wärtsilä-kampuksella Dynamo Loungessa seuraavasti:

  • 16.1.2019
  • 13.2.2019
  • 13.3.2019
  • 10.4.2019
  • 8.5.2019

Lisätietoja opinnäytetyöpajasta: Yliopettaja Mika Pasanen mika.pasanen(at karelia.fi

 

972 Artikkelin näyttökerrat