Karelian kirjaston vuosi 2018

Kari Tiainen

Karelia-ammattikorkeakoulun kirjastossa riitti asiakkaita vuonna 2018; kävijöitä oli 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kirjaston viihtyisyyttä parannettiin, uusia kalusteita hankittiin erityisesti ryhmätyöskentelyä varten ja asiakasviestintää uudistettiin. Karelian kirjaston väki edisti myös kollegojen hyvinvointia KirjastoMOVE-kampanjalla.

Uusia kalusteita – lisää kävijöitä

Karelian kirjaston tiloja kalustettiin ja toimintoja järjestettiin uudelleen vuoden 2018 alussa. Kirjaston yläkertaan järjestettiin lisää tilaa ryhmätyöskentelyä varten kysynnän perusteella. Yläkerrassa olleet lehdet siirrettiin kirjaston alakertaan, ja tilaa vievistä metallisista lehtihyllyistä luovuttiin kokonaan. Kirjaston yläkertaan hankittiin kaksi vihreää 4-hengen mökkiä, yksi punainen 2-hengen mökki ja yksi itseopiskeluun tarkoitettu Puoli kuppia -tuoli sekä säädettäviä sähköpöytiä seisomatyöskentelyä varten.  Myös kirjaston alakerrassa sijaitseva asiakaspalvelutiski siirrettiin toiminnan kannalta parempaan paikkaan.

Opiskelijat ottivat kirjaston mökit heti ahkeraan käyttöön niiden asentamisen jälkeen. Kaikki mökit ovat olleet kovassa käytössä heti aamusta lähtien, ja asiakkailta on suorastaan satanut niistä positiivista palautetta pitkin vuotta. Kirjaston yläkerta ja myöskin alakerta ovat olleet koko viime vuoden tehokkaassa käytössä. Tämä näkyy myös kirjaston kävijätilastoissa; kävijöitä oli yli 102 000, mikä on peräti 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kirjaston uudet työskentelymökit ovat olleet suosittuja.

Pelisäännöt asiakkaille

Kumppanuustapaaminen opiskelijakunta POKA:n kanssa järjestettiin keväällä ja syksyllä. Kirjaston asiakkaiden pelisäännöt työstettiin myös yhdessä pokalaisten kanssa toukokuussa. Pokalaisten edustajia asiakkaiden pelisääntötyöryhmässä olivat: Nanne Ratilainen, Aino Pesonen, Meeri Jukkala ja Tanja Venäläinen.  Asiakasmäärien kasvamisen myötä myös asiakkaiden kokemus kirjaston tilojen rauhattomuudesta on lisääntynyt. Pelisääntöjen tarkoituksena onkin lisätä kirjaston viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja toisten asiakkaiden huomioimista, jotta mahdollisimman moni opiskelija kokisi tiloissa työskentelyn miellyttävänä.

Uusia tuulia viestintään

Karelian kirjaston viestintäsuunnitelma valmistui tammikuussa.  Kirjaston slogania Kirjastosta osaavaan maailmaan (englanniksi Library – on the way to a bright world) hyödynnetään asiakasviestinnässä. Kirjaston viestintä on Karelia-ammattikorkeakoulun arvojen mukaista ja se on pääasiassa asiakasviestintää. Karelian kirjaston asiakasviestinnän tavoitteena on tiedottaa palveluista, kokoelmista, tiloista, tapahtumista, aukioloajoista, ongelmatilanteista, saadusta palautteesta jne. selkeästi ja oikea-aikaisesti. Tavoitteena on myös houkutella Karelian opiskelijat kirjaston asiakkaiksi heti opintojen alussa mm. järjestämällä erilaisia kampanjoita.

Myös uusia viestintäkanavia otettiin käyttöön vuonna 2018. WhatsApp ja Instagram otettiin käyttöön 2.2. alkaen kirjaston uusina viestintäkanavina. Kirjaston markkinointimateriaaleja uusittiin ja raikastettiin niin ikään. Uusia markkinointikuvia hyödynnettiin kirjaston www-sivuilla, somekanavissa ja esitteissä.  Myös kirjastokortti uudistettiin viime kesänä.

Marraskuussa järjestettiin kirjaston viestintäkanavakysely. Vastauksia kyselyyn tuli 342 ja valtaosa vastaajista oli Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kyselyn tuloksia hyödynnetään jatkossa kirjaston asiakasviestinnässä.

Nostoja kokoelmista näyttelyjen avulla

Karelian kirjaston kirjanäyttelytoiminta oli myös viime vuonna vilkasta; eri teemoihin liittyviä kirjanäyttelyjä järjestettiin pitkin vuotta. Kirjanäyttelyt ovat osa Karelian kirjaston palvelujen markkinointia ja viestintää. Niiden avulla nostetaan kirjaston kokoelmien erilaisia sisältöjä esille ja näkyville. Viime vuonna järjestettiin kirjanäyttelyjä mm. seuraavista teemoista: yhteiskunta – hallinto – kansalaisuus, mielenterveys ja sen edistäminen, kokemuksia ja elämäkertoja, terveys-, sosiaali-, fysioterapia- ja liikunta-alan kirjallisuutta, opiskelu- ja tutkimusmenetelmät, kirjaston kokoelman järkäleet / pikkiriikkiset teokset ja vaikuta viestinnällä.

Myös kollegojen hyvinvointia edistettiin

Karelian kirjaston väki järjesti viime syksynä jo kolmatta kertaa ammattikorkeakoulujen kirjastojen yhteisen KirjastoMOVE-hyvinvointikampanjan. Tällä kertaa KirjastoMOVE-kampanjan teemana oli hyvinvointi ja kilpailumuotona bingo. Kampanjan aikana täytettiin bingoruudukkoa erilaisilla hyvinvointiin liittyvillä tehtävillä. Bingorivejä keränneet kilpailijat osallistuivat arvontoihin, joita pidettiin kilpailun aikana. Joukkuesarjassa laskettiin lisäksi myös pisteitä sen mukaan, kuinka monta osallistujaa kirjastosta osallistui tehtävien suorittamiseen.

KirjastoMOVE-kampanjan aikana täytettiin bingoruudukkoa erilaisilla hyvinvointiin liittyvillä tehtävillä.

KirjastoMOVE-kampanjaan osallistui tällä kertaa yhteensä 100 kirjastolaista 13 eri kirjastosta. Kahdesta ammattikorkeakoulun kirjastosta kilpailuun osallistui koko henkilökunta. Joukkuekilpailun voitti Centria, hopeasija meni Xamkiin ja pronssi Diakiin. Yksilökilpailijoista koko bingoruudukon sai täytetyksi 19 henkilöä, joista onnetar valitsi voittajaksi Henna Ristolaisen Xamkista. Voittajat kukitettiin ja palkittiin AMKIT -verkostopäivillä Tampereella 22.11.2018. KirjastoMOVE-kampanjaa tukivat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Abloy, Taito Pohjois-Karjala, Unison Coffee sekä Karelia-amk. Lämmin kiitos sponsoreille!

 

Kari Tiainen, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

842 Artikkelin näyttökerrat