Folklorismia, kulttuuriperintöä, Kalevalaa

Tarja Kupiainen

Myyttinen menneisyys, Kalevala ja sen taustalla oleva runsas kansanrunosto tarjoavat aineksia matkailutuotteille. Viime vuosituhannella saatettiin kansalliseepoksen tarinoiden hyödyntämiseen suhtautua epäluuloisesti. Puhuttiin folklorismista, jolla viitattiin perinteen siirtämistä sen kuvitellusta oikeasta, autenttisesta ympäristöstä toiseen, usein kaupalliseen tai viihteelliseen ympäristöön. Ajateltiin, että on olemassa kahtiajako ”aitoon” ja ”epäaitoon” perinteeseen, ja tradition käyttäminen matkailutuotteiden aineksina turmelee perinteen. Tällöin toisistaan erotettiin autenttinen folklore ja ”vääristelty” fakelore. Tuon tyyppinen arvottava tapa jäsentää perinnettä ja sen hyödyntämisestä on auttamatta vanhentunut: se lukitsee perinteen menneisyyteen ja tekee siitä jähmeää. Nykyään puhutaan mieluummin kulttuuriperinnöstä, kun perinnettä hyödynnetään tietoisesti.

Virallisesti kulttuuriperinnöllä viitataan Unescon yleissopimuksiin siitä, mikä maailman kulttuuri- ja luonnonperinnöstä tai aineettomasta kulttuuriperinnöstä katsotaan suojelemisen arvoiseksi. Vaikka kulttuuriperinnön ajatellaan olevan olemassa ennen kuin se määritellään, silti kulttuuriperintö syntyy vasta silloin, kun siitä aletaan keskustella ja siitä tehdään päätös. Näin sen, mitä pidetään säilyttämisen arvoisena tai mitä kulloinkin menneisyydestä valitaan nostettavaksi esille ja uudelleen tuotettavaksi, määrittelevät vallitsevan yhteiskunnan arvot ja arvovalinnat. Mitään ei sattumalta nimetä kulttuuriperinnöksi, vaan sen avulla voidaan luoda ja uusintaa kansallista identiteettiä: museot toimivat kansakunnan yhteisenä muistina, perinteiset tavat ja käytänteet viestivät sidoksesta tiettyyn historialliseen jatkumoon. Suomessa kulttuuriperinnön suojelijoita tai varastoijia on useita yksittäisistä kansalaisista ja järjestöistä aina erilaisiin säätiöihin ja valtion virastoihin.

Kuvassa on tyyny johon on painettu tekstiä Kalevalasta, Kalevala-kirja, ja seinälautasia joissa kuvitettuna Kalevalan aiheita

Joensuulainen Huoneistohotelli Lietsu vaalii karjalaista kulttuuriperintöä tiloissaan ja palveluissaan monin eri tavoin. Kalevala-huoneessa matkailija saattaa mm. käydä levolle näille käsityönä painetuille ja valmistetuille tyynyille ja nauttia muista sisustuksen yksityiskohdista. Kuvat: Maria Saastamoinen.

Kalevala – edelleen elävää perinnettä

Etenkin aikansa poliittisissa teksteissä 1930-luvulla Kalevalasta puhuttiin juhlallisesti ”kansamme” kulttuuriperintönä. Kuitenkin Kalevala on Lönnrotin luomus, jonka materiaalina toki on suullisena periytynyt laulurunous. Nämä runot ovat yhteistä, rajat ylittävää karjalais-suomalaista kulttuuriperintöä, jonka myyttiset teemat ovat puolestaan universaaleja. Toisaalta Kalevalan taustalla oleva laulurunous pureutuu myös arjen askareisiin, elinkeinoihin, vuodenkiertoon, iloihin ja huoliin, eri tunnetiloihin – lähes kaikkeen, mikä kuuluu yksilön tai yhteisön elämään. Kalevalaisen perinteen toisaalta universaalisuus ja toisaalta vahvat kytkökset paikalliseen elämäntapaan antavat monipuolisia mahdollisuuksia hyödyntää sitä paikallista kulttuuria arvostavissa ja esiin nostavissa matkailutuotteissa.

Kun perinnettä muokataan tai tuotteistetaan matkailuun soveltuvaksi, kulttuuriperinnön käsite osoittautuu hyödylliseksi. Sen avulla voidaan mennyt tuoda nykyisyyteen, modernisoida se nykyihmiselle tunnistettavaksi ja kiinnostavaksi. Tällaisesta perinteen hyödyntämisestä on kyse myös Kalevala – mytologiasta arvoa liiketoimintaan -hankkeessa. Nyt ei ole tarkoitus vain ravistaa pölyjä kansalliseepoksesta ja sen taustalla olevasta runotraditiosta, vaan osoittaa niiden olevan eläviä, ajattomia aarrearkkuja, joiden kertomuksista on ammentaa sisältöä matkailutuotteisiin.

Kalevalainen kansanrunous ei ole paikalleen jämähtänyttä tai vain kaikuja menneestä, vaan se on yhä edelleen elävää perinnettä.

 

Teksti: Tarja Kupiainen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu

 

147 Artikkelin näyttökerrat