Uudistumisen apua hyvinvointitoimialalle

Anneli Muona & Anssi Kekkonen

Karelia-ammattikorkeakoulun hallinnoima VaPa eli Hyvinvointialan kumppanuuksilla vaikuttaviin palveluihin -hanke alkoi 1.9.2020 ja etsimme nyt mukaan toimintaamme yrityksiä, järjestöjä ja alan yritystoiminnan aloittamista suunnittelevia henkilöitä, joilla on intoa uuden luomiseen.

Tavoitteenamme on sosiaali-, terveys-, ja hyvinvointialan yritysten kehittäminen, kasvun tukeminen ja yritysten toiminnan uudistaminen. Toiminnan lähtökohtina ovat alan yrittäjien kokema aito tarve sekä hyvinvointialan yrityksiä koskeva tutkimus. Tarjoamme apua yritysten ja koko toimialan kehittymiseen Pohjois-Karjalassa aikana, jolloin koronapandemia vie osansa kehittämisen resursseista. Haluamme osaltamme auttaa säilyttämään maakunnan elinvoimaa haastavina aikoina.

Toteutamme yhdessä toimijoiden kanssa digitaalisia kokeiluja ja luomme kokonaan uusia palveluja toimijoiden yhteistyönä. Tarjoamme sparrausta palvelumuotoilussa ja johtamisen haasteissa.

Myös maakunnallinen hyvinvointistrategia on otettu huomioon hankkeen suunnittelussa. Haluamme luoda verkostoja yritystoimijoiden, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin välille. Sote- ja hyvinvointitoimijoiden lisäksi haluamme mukaan myös ict-osaajia, sekä ravitsemus- ja kuljetusalan toimijoita. Näin voimme luoda uusia yhteyksiä palveluntuottajien välille.

Myös opiskelijoiden työpanos on tervetullutta harjoittelujen ja oppimistehtävien muodossa.

Tervetuloa mukaan rakentamaan uutta kanssamme.

Projektipäällikkö Anneli Muona: anneli.muona@karelia.fi (050 421 0207)

Projektiasiantuntija Anssi Kekkonen: anssi.kekkonen@karelia.fi (050 439 5568)

Kaksivuotisen Hyvinvointialan kumppanuuksilla vaikuttaviin palveluihin -hankkeen rahoittajana toimii Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja hankkeen osatoteutuksesta vastaa KETI.

 

Etusivun kuva:  Lindsay Henwood on Unsplash

877 Artikkelin näyttökerrat