Tulevaisuuden oppimisympäristöt mahdollistavat TKIO-integraation

Mikko Hyttinen, Päivi Sihvo, Minna Rokkila, Marika Turkia

Tulevaisuudessa työ ja työn tekeminen tulevat muuttumaan siitä, mitä ne ovat tällä hetkellä. Osa nykyisistä työtehtävistä katoaa teknologian kehityksen myötä. Automatisaatio, robotiikka ja tekoäly korvaavat osan työstä, mutta uusia työtehtäviä syntyy korvaamaan menetetyt. Työtä tehdään entistä enemmän etätyönä käyttäen erilaisia teknologisia ratkaisuja. Teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös opetusmenetelmien muuttumisen ja monimuotoistumisen. Opetusta annetaan tälläkin hetkellä muun muassa etä-, lähi- ja hybridiopetuksena. Työn ja opetuksen muuttuminen tulee huomioida myös uusissa oppimisympäristöissä sekä niiden suunnittelussa. Yleisiin pedagogisiin haasteisiin vastaamisen lisäksi oppimisympäristöjen olisi hyvä tarjota mahdollisuuksia myös ainekohtaisiin haasteisiin ja tukea jatkuvaa oppimista sekä työelämäyhteistyötä.

Korkeakouluopinnoissa tähdätään siihen, että opiskelijoiden asiantuntijuus omalla alalla kehittyy ja opiskelijat menestyvät oman alansa kehittyvissä tehtävissä. Opinnoissa tehdään muun muassa käytännönläheisiä projekteja työelämän toimeksiantoina yhteistyössä yritysten ja organisaatioiden kanssa. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen tulee mahdollistaa myös TKIO-integrointi.

Uusia tiloja ja pedagogisen osaamisen kehittämistä Tulevaisuuden työ -hankkeessa

Karelia-ammattikorkeakoulussa käynnistettiin lokakuussa 2020 Tulevaisuuden työ -hankkeessa oppimisympäristöjen ja pedagogiikan monialainen sekä työelämäläheinen kehittäminen. Tulevaisuuden työ -hanke on laaja kokonaisuus, jota rahoittavat ESR/Etelä-Savon ELY-keskus, EAKR/Pohjois-Karjalan maakuntaliitto sekä Karelia. Hankkeen tavoitteena on kolmen vuoden aikana kehittää opetusta ja Karelian oppimisympäristöjä vastaamaan tulevaisuuden työn vaatimuksia. Tulevaisuuden työn ja opetuksen vaatimuksia oppimisympäristöille on selvitetty tarvekartoituksella eri koulutusaloille sekä benchmarkkaamalla kansallisia sekä kansainvälisiä oppimisympäristöjä (erityisesti hollantilaisen Delfin teknillisen yliopiston TU Delft Teaching Lab).

Kuvassa henkilö virtuaalilasit päässä.

Kuva 1. Tulevaisuuden työ -hankkeen oppimisympäristöjä. TU Delft. Kuva: Pilvi Dufva-Taskinen.

Hanke pitää sisällään niin fyysisten tilojen kuin opetukseen liittyvän pedagogisen osaamisen kehittämisen. Molemmille Karelian kampuksille (Tikkarinne ja Wärtsilä) rakennetaan uusia oppimisympäristöjä niin, että ne huomioivat yleisiä pedagogisia että alakohtaisia vaatimuksia. Lisäksi suunnitteilla on tarjota opetuksen kehittämiseen opettajien yhteissuunnittelutiloja sekä opetusmateriaalin tuotantotiloja.

Oppimisympäristöt rakennetaan niin, että ne sisältävät uusinta opetusteknologiaa, joka tarjoaa mahdollisuuden niin opetuksen järjestämiseen, TKIO-integrointiin kuin palveluliiketoiminnan toteuttamiseen. Teknologiavalinnoissa huomioidaan erityisesti niiden helppokäyttöisyys, jotta niiden käyttöönotto opetuksessa olisi yksinkertaista. Opetuksen järjestämistä helpotetaan muun muassa luokilla, jotka varustetaan liikkeen tunnistavilla robottikameroilla. Opetukseen ja työelämätoimeksiantoihin tarjotaan lisäksi muun muassa AR- ja VR- teknologioiden käyttömahdollisuutta, simulaatiotiloja sekä osallistavan vuorovaikutuksen ja kehittämistyön mahdollistavat luokat (esimerkiksi digitaalinen Canvas -yhteissuunnitteluseinä ja Multilocation ClassRoom (MLCR), joka yhdistää useita fyysisiä tiloja ja jaettua dataa yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi).

Kuva oppimisstudiosta jossa voidaan käyttää vihreää seinää videoiden kuvauksessa.

Kuva 2. Green Screen Studio. TU Delft. Kuva: Marika Turkia.

Opettajien pedagogisia taitoja ja oppimisympäristöjen käyttöönottoa opetuksessa tuetaan hankkeen aikana kehitettävien Kehittäjäopettaja-mallin ja opettajavalmennuksen avulla. Uudet oppimisympäristöt ovat jokaisen opettajan käytettävissä, mutta osaamisen syventämiseen erinomainen mahdollisuus on hakea mukaan Kehittäjäopettaja-ohjelmaan. Ohjelma tukee erityisesti TKIO-integraation mahdollisuuksia sekä toteuttamista. Kehittäjäopettaja-ohjelmasta ja siihen hakemisesta tiedotetaan lähiaikoina lisää.

Oppimisympäristöjen toteutuksessa ollaan tällä hetkellä alkuvaiheessa. Parhaillaan ollaan tekemässä tarvelähtöisiä tila- ja teknologiakartoituksia molemmilla kampuksilla yhteistyössä eri koulutusalojen kanssa.

Kuvassa opettajien yhteissuunnittelutila, jossa valkokangas, nojatuoleja, kasveja.

Teaching Lab, opettajien pedagoginen yhteissuunnittelutila TU Delft yliopiston kampuksella. Kuva: Marika Turkia.

Lisätietoja Tulevaisuuden työ -hankkeesta:

Päivi Sihvo, paivi.sihvo@karelia.fi puh. 050 3058089, projektipäällikkö
Mikko Hyttinen, mikko.hyttinen@karelia.fi puh. 050 3156626, projektiasiantuntija
Minna Rokkila, minna.rokkila@karelia.fi puh. 050 3640347, verkkopedagogi/tekninen asiantuntija

 

Teksti:
Mikko Hyttinen, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Päivi Sihvo, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Minna Rokkila, opetusteknologia-asiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Marika Turkia, tutkimus- ja kehittämisrahoituksen asiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Etusivun kuva: CoWomen / Unsplash

1 633 Artikkelin näyttökerrat