Juhanin kurkkua kuristaa. Hakemus olisi pakko saada tehtyä. Yhteys hidastelee. Juhani pelkää, että se katkeaa ennen kuin hän pääsee viimeiselle sivulle. Tämä on jo kolmas kerta, kun hän on aloittanut täyttämisen. Juhani on pakon edessä päättänyt vielä kerran yrittää. Hänellä on tosin muitakin huolia kuin tämä, mutta hän ei tiedä, mitä tehdä. Juhanilla on jo kokemusta siitä, että viranomaisia riittää ja aina on kerrottava samat tarinat alusta uudelleen. Avunsaanti ei ole Juhanille erityisesti helpottunut, vaikka jotkut näin sanovatkin, kun moni asiointi on siirtynyt verkkoon.
Juhani on 90-luvun puolessa välissä syntynyt nuori aikuinen, joka on vailla työtä ja koulutusta. Itseasiassa hän on ollut jo aika pitkään ilman mitään tekemistä. Juhanin syrjäytymiskehitys on alkanut jo pikkupoikana ja haasteiden kasautuminen on jatkunut näihin päiviin asti. OECD:n raportin mukaan vuonna 2015 Suomessa oli NEET-miehiksi (youth not in employment, education or training) kutsuttuja oli 21,1 prosenttia (Education at a Glance, 2016). Vastaava luku vuodelta 2005 oli 12,2 prosenttia. Osa NEET-miehistä on Juhanin kaltaisia. Toki täytyy muistaa, että kaikki työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret eivät ole syrjäytymässä tai syrjäytyneet, kuten Juhani. NEET-miesten määrän kasvu on silti huolestuttava.
Yhteiskunnan digitalisoituminen voi pahimmillaan vahvistaa Juhanin kaltaisten nuorten syrjäytymiskehitystä. Digisyrjäytyminen liitetään usein ikäihmisten puutteellisiin tietoteknisiin taitoihin tai syrjäseutujen huonoihin nettiyhteyksiin, mutta se voi olla uhka myös nuoremmille. Viranomaisasiointi sähköisesti ei ole välttämättä sen helpompaa kuin paperihakemusten aikaan. Palveluihin pääsy voi olla yhtä hankalaa netissä, jos et oikein tiedä minne ottaa yhteyttä. 90-luvun nuoret osaavat kyllä käyttää sosiaalista mediaa ja tilata netistä tavaraa, mutta monet eivät osaa hoitaa arkisia asioita: maksaa itsenäisesti laskuja tai täyttää pakollisia hakemuksia. Osa Suomen nuorista on menettämässä otteensa tulevaisuudestaan, eivätkä he osaa tai kykene järjestämään asioita pitkäjänteisesti, jotta esimerkiksi opiskelu olisi mahdollista.
Siksi sähköisten asiointipalveluiden kehittämisen rinnalla tarvitsemme nykyisen palvelujärjestelmän uudelleen muotoilua, jotta myös Juhanin kaltaiset miehet saavat apua. Meidän tulisi tunnistaa eri asiakasryhmien tarpeet, joihin vastataan kullekin tarkoituksenmukaisella avulla. Esimerkiksi Juhanin kaltaiselle nuorelle asioinnin painottuminen verkkoon voi olla riski. Juhanin sosiaalisten tilanteiden pelko on entisestään vahvistunut, kun kotoa ei juurikaan tarvitse lähteä ihmisten ilmoille edes asiointia varten. Juhanin ongelma on myös siinä, että hänellä on monta pulmaa, joiden vuoksi hän joutuu asioimaan monessa paikassa. Hän on huomannut, etteivät työntekijät usein tiedä, mitä edellisenä päivänä hänen asioistaan on sovittu toisaalla. Eikä Juhani itse aina muista.
ODA-hankkeessa (Omat digiajan hyvinvointipalvelut) olemme valtakunnallisesti kehittämässä asiakkaan suunnitelmaa, johon kertyy tietoa hänen kokonaistilanteestansa ja hänellä käytössä olevista palveluista. Asiakkaan itse tai ammattilaisen kanssa yhdessä asettamat tavoitteet, esimerkiksi työhön suuntaavalla polulla, ovat kaikkien hänen hoitoonsa tai palveluunsa osallistuvien käytettävissä. Suunnitelma tehdään luonnollisesti asiakkaan kanssa yhdessä. Asiakassuunnitelma ei vielä sellaisenaan katkaise Juhanin eikä muidenkaan nuorten syrjäytymiskehitystä, mutta yksi avaintekijä se voi olla erityisesti tarvittavan tiedon siirtymisen näkökulmasta. Suunnitelman avulla myös eri ammattilaisten yhteistoiminta voi helpottua, kun esimerkiksi tieto asiakkaan ympärillä olevista työntekijöistä löytyy helposti.
Digitalisaatio voi olla oikein hyödynnettynä voimavara nuorten syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseen. Parhaimmillaan se mahdollistaa tarpeellisen tiedon vaihtamisen helposti eri ammattilaisten välillä myös hallintokuntarajojen yli, asiakkaan luvalla tietenkin. Lisäksi digitalisaatio tuo esimerkiksi uusia yhteydenpitomahdollisuuksia nuorten kanssa työskentelyyn, kuten WhatsApp tai Snapchat. Se voi lisätä nuorten mahdollisuuksia parantaa hyvinvointiaan omatoimisesti erilaisten sähköisten terveysvalmennusten avulla. Digitalisaatio tuo siis hurjasti mahdollisuuksia, kunhan emme samaan aikana kadota otetta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Monet heistä tarvitsevat verkkopalveluiden sijaan ihan kasvokkain tapahtuvia vuorovaikutustilanteita, aikaa ja kuulluksi tulemista. He tarvitsevat toivon siitä, että asiat vielä järjestyvät. Ja lupauksen siitä, että joku varmasti auttaa, jos yksin ei pysty.
Juhani saa hakemuksen valmiiksi. Hänelle tulee parempi mieli hetkeksi. Ehkä hän sittenkin lähtee käymään keskustassa. Juhani muistelee kuulleensa, että apua saisi myös ilman ajanvarausta joka päivä. Jos hän tällä kertaa rohkaistuisi astumaan ovesta sisään.
(P.S Juhani ei ole oikeasti henkilönä olemassa, mutta hänen kokemuksensa ovat silti totta monelle nuorelle tälläkin hetkellä.)
Kirjoittaja
Jaana Kurki
kehittämisasiantuntija, projektipäällikkö, ODA-hanke/Joensuun kuntapilotti