![]() |
Global Positioning System | ||||
|
6.2.2 Historiaa Vuonna 1978 laukaistiin ensimmäinen paikannukseen tarkoitettu Navstar-satelliitti (Navstar 1) avaruuteen. Vuotta myöhemmin markkinoilla oli jo ensimmäisiä liikuteltavia GPS-vastaanottimia. Vastaanottimien kehitystyön kannalta oli olennaista, että siviilikäyttöön suunnattu osa järjestelmää oli julkinen suunnitteluvaiheesta alkaen. Koska järjestelmän spesifikaatiot olivat laitevalmistajien käytössä, olivat ensimmäiset paikantimet markkinoilla lähes välittömästi järjestelmän käynnistyttyä. Nykyisessä GPS -järjestelmässä on 28 Blokki II/IIA/IIR satelliittia, joiden inklinaatio eli kulma päiväntasaajaan nähden on 55°. Ne toimivat kuudella eri ratatasolla ja niiden kiertoaika on kahta minuuttia vaille 12 tuntia eli ½ tähtivuorokautta. Satelliitit siis ilmestyvät näkyviin päivittäin neljää minuuttia aikaisemmin. Blokki I Vuoteen 1985 mennessä 10 Blokki I:n satelliittia oli laukaistu avaruuteen, mutta nykyään ne ovat kaikki poistettu käytöstä, koska ne olivat ns. testisatelliitteja. Viimeinen Blokki I:n satelliitti poistettiin käytöstä vuonna 1995. Blokki II/IIA Blokki II -satelliitit ovat suunniteltu niin, ettei valvonta-asemien (Control Segment) tarvitse olla yhteydessä siihen 14 vuorokauteen. Ensimmäinen Blokki II:n satelliitti laukaistiin vuonna 1989 ja kaikki sarjan satelliitit oli laukaistu vuoden 1990 lokakuussa. Blokki II- satelliiteista viisi on poistettu käytöstä tähän mennessä, ja niitä on käytössä on tällä hetkellä (syksy -02) 4 kappaletta. Toisen sarjan (Blokki IIA) satelliitit ovat kehittyneempiä, ja ne suunniteltiin siten, että ne voivat toimia ilman kontrolliyhteyttä180 vrk eli puoli vuotta. Niitä on tällä hetkellä (syksy -02) käytössä 18 kappaletta. Sekä Blokki II-satelliitit että Blokki IIA-satelliitit sisältävät neljä sisäistä atomikelloa, Selective Availabity-häirinnän sekä Anti-Spoof-järjestelmän. Molemmilla satelliittityypeillä on kaksi kertaa vuodessa huoltokatkos, jolloin ne ovat n.18 tuntia pois käytöstä. Niiden suunniteltu keskimääräinen käyttöikä on hieman yli seitsemän vuotta, joten niitä joudutaan uusimaan melko usein. Ensimmäinen Blokki IIAsatelliitti laukaistiin radalleen marraskuussa v.1990, ja viimeinen seitsemän vuotta myöhemmin v.1997 lokakuussa. Blokki IIR Blokki IIR-satelliitit ovat puolestaan toimintaa täydentäviä satelliitteja ja ne tulevat jatkossa olemaan järjestelmän keskeisiä satelliitteja. Tällä hetkellä niitä on laukaistu onnistuneesti kiertoradalle 6 kappaletta. Niihin on kehitetty uusi navigointijärjestelmä, josta löytyy automaattinen navigointitila. Tällöin yhteydenottoväli kontrollisegmenttiin on 14-180 vrk.. Blokki IIR-satelliitit ylläpitävät ja päivittävät itse navigointitiedot, jolloin yhteydenottoja tarvitaan entistä harvemmin. Blokki IIR-satelliitteja on alettu laukaista vuoden 1997 alusta lähtien ja viimeisin on laukaistu 2001 tammikuussa. Tällä hetkellä on suunnitteilla uusi Blokki IIF -satelliittiperhe. Näihin satelliitteihin on suunniteltu useita koko järjestelmää parantavia muutoksia (mm. uusi taajuus sekä kolmas sotilaskoodi). Satelliitit ohjataan kerran vuodessa takaisin alkuperäiselle radalleen, koska mm. maan vetovoima on saattanut ohjata hieman sivuun radaltaan. Tämän takia ne ovat myös pois käytöstä yleensä n.12 tuntia. Kuva 1. Valvonta-asema lähettää satelliitille sen ratatiedot ja korjauksen sen kelloon. Näin GPS-järjestelmä pysyy "kunnossa" ja käyttäjät saavat oikeaa informaatiota olinpaikastaan (Dana). |
GPS-satelliitti |
|||
GPS-järjestelmä on ollut toimintakuntoinen 1990-luvun alusta lähtien |
|||||
Siviilipuolen spesifikaatiot olivat alusta alkaen julkisia | |||||
Kontrollisegmentti ohjaa ja korjaa järjestelmää jatkuvasti |
|||||
. | |||||
Kuvan lähde:Peter H. Dana, The Geographer's Craft Project, Department of Geography, The University of Colorado at Boulder |
|||||