Korkeakoulustartti-hanke tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Korkeakoulustartti lisää nuorten tietoutta työelämästä ja työpaikoista, joihin tarvitaan korkeakoulututkinto. Työelämän tuntemus ja tieto potentiaalisista tulevaisuuden työtehtävistä helpottavat nuoren valintaa tärkeässä elämänvaiheessa, kun hän valitsee tulevaa opintouraansa. Hanke järjestää valmennusta ja ohjausta nuoren valintojen tueksi.

Järjestämme mm. työelämäinfoja ja tutustumiskäyntejä työpaikkoihin Pohjois-Karjalan alueella. Nuorten ohjauksen ja valmennuksen tavoitteena on myös sujuvoittaa nuorten kouluttautumista sellaisille aloille, joille heidän on realistista työllistyä, jolloin osaamisen ja työelämän tarpeiden kohtaanto paranee.

Miksi Korkeakoulustartti?

Pohjois-Karjalassa on tunnistettu akuutti tarve ohjauksen suuntaamiseen erityisesti niille nuorille, joilla ei ole lukion jälkeistä jatko-opintopaikkaa eikä ammatillista koulutusta. Näitä nuoria ovat esimerkiksi ylioppilastutkinnon suorittaneet nuoret, jotka eivät ole päässeet jatko-opintoihin. Suomessa vuosittain uusista ylioppilaista lähes 70% jää koulutuksen ulkopuolelle ja korkeakouluopintojen keskimääräinen aloittamisikä on 24 vuotta. Pohjois-Karjalassa pelkästään ylioppilastutkinnon suorittaneiden alle 30-vuotiaiden työnhakijoiden määrä on yli tuhat ja määrä kasvaa vuosittain noin sadalla.

Korkeakoulustartti-hanke pyrkii vastaamaan tunnistettuun tarpeeseen tekemällä yhteistyötä maakunnan ohjaustoimijoiden ja työelämän kanssa.

Toimenpiteet toteutetaan yhteistyönä Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston kanssa Pohjois-Karjalan alueella. Hanke toimii ajalla 1.1.2018-31.12.2020. Toimintaa rahoittaa Euroopan Unionin Euroopan Sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus.

Työelämäyhteistyötä hankkeessa:

CareCare Oy

Euroopan metsäinstituutti EFI

Fastroi Oy

Fondo

Huoneistohotelli Lietsu

ISLAB

Joensuun kaupunki, yhteisöpedagogi Annu Jantunen

Joensuun Kotihoiva Oy

Joensuun Ohjaamo

Joensuun Tulkkikeskus

Korpipaja, käsikirjoittaja Aki Ryynänen

Luotsi, duuniagentti Anne Kokkonen

Mainostoimisto Fabrik Oy

Mainostoimisto Hurry Oy

Markkinointitoimisto Tovari

Misetrone, elokuvaaja Miska Karioja

Monarkia Graphics, graafinen suunnittelija Jussi Santaniemi

Muotoilustudio Katriina Nuutinen

Osuuspankki Joensuu

PK Terveys

PKO

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Puolustusvoimat, kutsuntaupseeri Jarmo Kolu

Rookie Communications

Siun Sote

Tamora Oy

TE-palvelut

Vauhti Speed Oy