Julkaistu 8.3.2018.

Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston toteuttama Korkeakoulustartti -hanke on käynnistynyt tämän vuoden alussa ja hankkeen toiminta-alue on koko Pohjois-Karjala. Hanke kehittää ohjaus- ja valmennusmallia korkeakouluopintoihin ohjaamiseen ja tukee korkeakouluopinnoista kiinnostuneita nuoria jatko-opintoihin hakeutumisessa ajalla 1.1.2018-31.7.2020. Toimintaa rahoittavat Euroopan Unionin Euroopan Sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus.

Korkeakoulustartin tavoitteena on tuottaa ohjausmalli ja työkaluja nuorten ohjaamiseen korkeakouluopintoihin. Teemme kehittämistyötä yhdessä maakunnan ohjaustoimijoiden kanssa, jotta ohjausmalli ja ohjaustyökalut saadaan eri toimijoiden käyttöön soveltuviksi, esimerkiksi lukioihin, Ohjaamoihin ja muihin ohjauspalveluihin. Nuorten tarpeiden ja ohjaushenkilöstön näkemysten kuulemiseksi teemme mielellämme yhteistyötä mm. lukioiden opinto-ohjaajien kanssa. Hankkeen kohderyhmää ovat sekä korkeakouluopinnoista kiinnostuneet pohjoiskarjalaiset nuoret että maakunnan ohjaustoimijat.

Korkeakouluopinnoista kiinnostuneille nuorille Korkeakoulustartti järjestää ohjausta ja valmennusta jatko-opintoihin hakeutumiseen. Haluamme tavoittaa erityisesti toisen asteen tutkinnon suorittaneita ja lukiolaisia, joiden jatko-opintosuunnitelmat ovat vielä selkiytymättömät sekä niitä, jotka ovat jo hakeneet korkeakouluopintoihin, mutta eivät ole syystä tai toisesta vielä saaneet opiskelupaikkaa. Hankkeen järjestämä valmennus ja muut tilaisuudet ovat kaikille kiinnostuneille avoimia ja maksuttomia!

 Korkeakouluhakuihin tähtäävä valmennus

Korkeakoulustartin järjestämä valmennus sisältää sekä yksilöllistä että ryhmämuotoista toimintaa ja sitä toteutetaan lähi- ja etäohjauksen keinoin. Valmennuksen sisältö ja kesto määräytyvät osallistujan tarpeen mukaan. Valmennuksessa tähdätään seuraavaan korkeakoulujen yhteishakuun valmistautumiseen ja mukaan voi tulla itselle sopivassa elämäntilanteessa.

Valmennus sisältää mm.korkeakoulustartti opiskeluniloa copy - Korkeakoulustartti-hanke auttaa jatko-opintoihin ohjaamisessa

  • itseä kiinnostaviin opintoaloihin ja korkeakouluopiskeluun tutustumista
  • tutustumista työelämään ja työtehtäviin, joissa tarvitaan korkeakouluopintoja
  • opiskelutaitojen ja –tekniikoiden preppaamista ja valintakokeisiin valmistautumista.

Yhteiskehittäminen ohjaustoimijoiden kanssa

Korkeakoulustartti pyrkii tavoittamaan korkeakouluopinnoista kiinnostuneita nuoria koko Pohjois-Karjalan alueelta, ja heidän tavoittamisekseen tulemme tekemään yhteistyötä maakunnan lukioiden, Ohjaamoiden, TE-palvelujen ja muiden ohjaustahojen kanssa.

Nuorten korkeakouluopintoihin ohjaamisessa hanke tukee eri ohjaustahoja erilaisin keinoin. Tulemme järjestämään lukioiden opinto-ohjaajille, uraohjaajille ja muille toimijoille suunnattuja infotilaisuuksia, koulutuksia ja työpajoja. Koulutuksissa kehitetään ja jaetaan ideoita ja kehitellään siirrettävissä olevia toimintamalleja ja työkaluja.

Kevään 2018 aikana järjestämme nuorille ja ohjaushenkilöstölle suunnattuja infotilaisuuksia, joissa kerromme lisää valmennuksesta ja kehittämistyöstä.

Tutustu toimintaamme FB:ssa ja nettisivuilla.